keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Tulevaisuuden Kauklahti -projekti

Kauklahden asukasilta



Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelän asukasilta oli Kauklahden vastavalmistuneessa Elä ja asu -seniorikeskuksessa 30.05.2012 klo 17.30-19.30. Jukka Mäkelän lisäksi alustuspuheenvuorot käyttivät myös toimialajohtajat Juha Metso ja Olavi Louko.
Paikalla oli yli 50 kauklahtelaista ja noin 10 kaupungin toimihenkilöä. Keskustelu oli vilkasta ja osanottajat tyytyväisiä tilaisuuden antiin.



Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä on ansiokkaasti ottanut tehtävakseen kuulla Espoon asukkaita. Espoon tarina -hanke on erinomainen idea saada asukkaat mukaan syksyllä valittavalle kaupunginvaltuustolle esitettävän uudenlaisen Espoo-strategian valmisteluun.



Annoin kaupunginjohtajalle hänen toivomansa Espoon tarinan/ Kauklahden tarinan joka on Tulevaisuuden Kauklahti -projekti. Esitys on alla.
Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä kiitti esityksestä ja sanoi, että se otetaan mukaan Espoon tarinan jatkovalmistelussa.
JR


***********************
Tulevaisuuden Kauklahti


Kauklahden tarina osana Espoon tarinaaKaupunginjohtaja Jukka Mäkelän kevään 2012 asukasilloissa käynnistetty tulevaisuushanke




Hankkeen tarkoitus

Tulevaisuuden Kauklahti -hankkeen tarkoituksena on laatia asumiselle, palveluille, liikenteelle ja kaupunkirakenteelle malleja jatkosuunnittelua varten. Hanke perustuu Kauklahden asukkaiden näkemyksiin alueen vahvuuksista pikkukaupunkimaisena tulevaisuuden puutarhakaupunkina modernin Espoon ydinalueella. Hyvät yhteydet ulkoilualueisiin, luontoon ja Natura-alueeseen tulee turvata. Erityisesti tulee alueen jokien ja merenrannan merkitystä asumisen viihtyisyydelle korostaa.



Kauklahti on historiallisen Espoon keskeinen alue, jossa on nähtävillä useita merkittäviä kohteita aikaisemmilta vuosisadoilta. Lisäksi on vielä tärkeitä kohteita joita ei ole vielä löydetty, josta on eräänä todisteena viime vuosien Mankbyn kaivaukset. Tulevaisuuden Kauklahti arvostaa suuresti menneisyyttään ja siksi on turvattava muistomerkkien säilyminen tulevienkin sukupolvien nähtäväksi.



Kauklahden hyvät liikenneyhteydet muihin kaupunkikeskuksiin: rantarata, Länsiväylä, KehäIII ja muu tieverkko tarjoaa edulliset mahdollisuudet toteuttaa tulevaisuuden Kauklahteen uusia asuntoalueita ja eri toimintojen tarvitsemia rakenteita, joiden toiminnot edellyttävät hyviä liikenneyhteyksiä. Lisäksi tulee ulottaa kaupunkirata edelleen Espoon keskuksesta Kauklahteen sekä jatkaa Länsimetroa Kivenlahdesta Kauklahteen (tästä on kaupunginvaltuuston hyväksymä toivomus Länsimetron päätöksen yhteydessä).


Etelä-Espoon yleiskaavassa (lainvoima 17.2.2010) Kauklahden väestömäärän ennakoidaan kasvavan 277% vuodesta 2006 vuoteen 2030 mennessä. Kauklahteen tulisi uusia asukkaita tänä aikana lähes 16 000. Tämä on vähän enemmän kuin samana aikana Leppävaaraan ja yli kolmanneksen enmmän kuin Tapiolaan ja kaksi kertaa enemmän kuin Matinkylään. Tulevaisuuden Kauklahti-hanke on välttämätön laatimaan asumisen, palveluiden,liikenteen ja kaupunkirakenteen malleja jatkosuunnittelua varten.



Hankkeen toteuttaminen

Kaupunginjohtajana käynnistäisin hankkeen esittämällä välittömästi kaupunginhallitukselle, että Kauklahdesta päätetään tehdä selvitysalue ja perustaa projekti Tulevaisuuden Kauklahti. Projektille asetetaan projektijohtaja samaan tapaan kuin mm. Tapiolan ja Espoon keskuksen hankkeelle on asetettu.

Noudatetaan vuonna 2011 käynnissä ollutta Finnoo-Kaitaa projektin esimerkkiä.

Valitaan hankkeelle johtoryhmä, 3-5 henkilöä: kh.n edustaja, kaupunkisuunnittelulautakunnan ja ympäristölautakunnan edustajat. Valitaan suunnittelutoimisto laatimaan alustavia suunnitelmia ja käynnistetään asukkaiden työpajat ideoimaan hanketta ja tehdään tuloksista yhteenveto.

Käynnistetään vuonna 2013 Kauklahden osayleiskavaa, jonka perusteella päätetään jatkosta.




Yhteistyöterveisin Jarkko Rahkonen, Kauklahden asukas


JK Osallistuin vuonna 2011 Finnoo-Kaitaa projektin asukastyöpajoihin. Suosittelen hanketta erinomaisena sunnittelun esimerkkinä muuallekin.

Olin aikanaan useita vuosia Yhteiskuntasuunnittelu-lehden päätoimittaja, jota kokemusta voin edelleen hyödyntää.

keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Vanhuus täyttä elämää

Alustus 01.03.2012 Suvelan Kappelissa
Espoon vanhusneuvoston varapuheenjohtaja Jarkko Rahkonen

Vanhuus on täyttä elämää ja yhteiskuntaa hyödyttävä - ei taakka

Suomessa vallitsee monen mielestä vanhusvastainen ilmapiiri. Tämä kuvastuu myös mm siinä miten suhtaudutaan nimitykseen "vanhus" tai "ikäihminen". Yli 65 vuotiaat ovat kuitenkin jo lukumääräisesti suurin äänestäjäjoukko - yli puolet äänestäjistä. Yli 65-vuotiaat ovat myös huomattava veronmaksajajoukko ja merkittävä kuluttajaryhmä. Useimmat eläkkeensaajat maksavat ansaitsemillaan eläkkeillä tarvitsemansa palvelut, he eivät ole huollettavia lasten tapaan. Tutkimusten mukaan vain pari kolme viimeistä elinvuotta vaatii tehostettua hoitoa. Kun vanhusten ns. kolmannen elämänvaiheen toiminta havaitaan oikein yleisessä keskustelussa ja mediassa, niin syntyy vanhusmyönteinen ilmapiiri myös suomalaisessa yhteiskunnssa. Uskon, että käänne tapahtuu lähivuosina. Käyttäkäämme nimitystä "vanhus", "ikäihminen","seniori" arvostaen.

Inhimillisyyttä vanhustenhuollossa on vaalittava. Itsemääräämisoikeus on laissa!
Suomen lain mukainen perusoikeus on, että laadukkaita vanhuspalveluita on tarjolla riittävästi. Perusoikeuksiamme ovat sosiaaliturva, sosiaali- ja terveyspalvelut, yhdenvertaisuus. Lain kirjain on toteutettava myös käytännössä, ei vain puheissa ja lakikirjassa.

Vanhusten on voitava asua niin pitkään kuin kunto sallii kotonaan, mikä edellyttää kotihoitopalvelujen kehittämistä tarpeen mukaan. Kun kunto ei enään salli kotona asumista vanhuksen on heti päästävä tuetun asumisen piiriin tai hoivakotiin.

Kunnassa sosiaali- ja potilasasiamies neuvoo ja valvoo oikeuksiamme sosiaali- terveydenhuollon asiakkaana. Espoossa sosiaali- ja potilasasiamiehen tavoittaa p.09- 8165 1032. Kunnan visrkamiehen kielteisistä palvelupäätöksistä pitää vaatia kirjallinen päätös jolloin voidaan vaatia oikaisua tai tehdä päätöksestä valitus. Usein vaatimus kielteisestä kirjallisesta päätöksestä johtaa päätöksen muuttamiseen myönteiseksi.

Vanhusneuvosto tulee kehittää palvelujen laadunvalvojaksi. Vanhusneuvostot on lakisääteistettävä ja niille on myönnettävä tehtävien vaatimat riittävät voimavarat. Espoon vanhusneuvostolle on perustettava päätoiminen sihteerin virka esim. vanhusasiamiehen virka..

Ikälakiesitys aannetaan eduskunnlle keväällä 2012.Vanhustenhuoltolaki, ns. ikälaki, on vihdoin säädettävä. On jo edettävä puheista tekoihin. Laissa on säädettävä yhtenäinen, sitova normisto, jonka mukaan vanhustenhuollon järjestämistapa, saatavuus, laatu ja sen valvonta yhdenmukaistetaan. Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsson on luvannut, että ikälakiesitys annetaan eduskunnlle keväällä 2012.

Espoon talousarvioon on varattava riittävät voimavarat vuosittain kasvavalle vanhusväestölle. Espoon palveluissa on eroja palveluissa eri alueilla. Kaikilla alueilla on toteutettava yhtä laadukkaita palveluita riittävästi. Palveluihin tarvitttavien voimavarojen alibudjetointi on Espoossa lopetettava. Seuraavan vuoden budjettiin on otettava kaikki lain ja kaupunginvaltuuston vuonna 2008 hyväksymän Espoon ikäpoliittisen ohjelman vuosiksi 2009-2014 edellyttämät määrärahat. Tämä ohjelma on hyvin tulevaisuuteen suuntautunut ikäihmisten palveluiden järjestämisessä.

Merkittävä on ikäpoliittisen ohjelman ”Elä ja Asu” palvelukonsepti ikäihmisten tuetun ja tehostetun kodinomaisen asumisen.järjestämisestä sen jälkeen kun omatoiminen asuminen yksinään tai parina ei ole enään mhdollista. Tavoitteena on saada Elä ja Asu palvelukeskus Espoon seitsemään kaupunkikeskukseen lähi vuosina. Ensimmäinen valmistuu keväällä 2012 Kauklahteen.

Espoon vanhusväestö kasvaa voimakkaasti, mihin tulee palveluiden järjestämisessä ja budjetoinnissa varautua ajoissa. Vuonna 2011 Espoossa oli yli 75 vuotiaita 10 974, vuonna 2021 ennustetan heitä olevan n 18 100 ja v. 2030 jo n. 28 000.

Eläkkeensaajien työeläkeindeksi on mallia 20/80, jossa vuotuiseen eläkkeen korotukseen vaikuttaa palkkojen muutos 20% ja hintojen muutos 80%. Nykyisessä eläkeindeksissä eläkkeensaajien ostovoiman muutos jää siten jälkeen palkansaajien ostovoimasta vuosikymmenessä jopa 10-20%. Eläkkeensaajien valtakunnalliset keskusjärjestöt ovat useita vuosia vaatineet indeksin korjaamista. Ministeriö on vuonna 2012 asettanut toimikunnan esittämään miten ikäihmisten ostovoiman kehitys turvataan. Toimikunnassa on myös ikäihmisten edustus mukana..

Eläkkeensaajien ja vanhusten yhdistyksillä on erittäin merkittävä panos ikäihmisten henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin edistämisessä. Vanhusten liikunta- ja kulttuuriharrastusten järjestämisessä ja toimintakyvyn säilyttämisessä pitkään yhdistyksillä on keskeinen merkitys. Tutkimusten mukaan virikkeellinen vanheneminen lyhentää elinajan loppuvuosien hoitovuosien lukumäärää. Siis ikääntyminen merkitsee nykyään lisää hyviä elinvuosia ja nykyistä vähemmän vuosia sairaalahoidossa. Yksinäisyyden vähentämien on myös hyvin tärkeä yhdistystoiminnan tulos. Vireän yhdistystoiminnan piiriin tulisi innostaa mahdollisimman suuri osa eläkkeensaajista. Tuloksena olisi kasvava tyytyväisten eläkkeensaajien joukko jolla on aiempaa useampia kultaisia elinvuosia ja entistä harvempia tehohoidon vuosia. (mm. geriatri Reijo Tilvis)

Espoon kaupungin on järjestettävä riittävät kokoontumistilat ikäihmisten yhdistysten toimintaan. Lisäksi kaupungin yhdistyksille myöntämiä vuosittaisia toiminta-avustuksia on korotettava nykytasosta merkittävästi. Vireästi toimiville yhdistyksille kohtuullinen toiminta-avustus olisi vuodessa 20 euroa jäsentä kohden (nykyinen n. 10e on täysin riittämätön)..

Espoossa on hyvällä yhteistyöllä kaupungin kanssa saavutettu paljon vanhuksille, ikäihmisille, senioreille myönteisiä uudistuksia ja tuloksia. Vanhusneuvoston yli kymmenvuotinen työ on ollut merkittävää mm. yli 300 aloitetta on viety kaupungin elinten käsittelyyn. Aloitteista huomattavan moni on jo toteutunut. Näistä tärkeimpiä on Espoon ikääntymispoliittinen ohjelma vuosille 2009-2015, jonka kaupunginvaltuusto hyväksyi vuonna 2008 ja velvoitti hallinnon sitä noudattamaan kaikissa ikäihmisiin vaikuttavissa päätöksissä.

Tärkeä yksittäinen etu Espoossa on seniorikortti 68+, jolla yli 68 vuotiaat voivat maksutta käyttää uimahalleja, kuntosaleja ja niiden harjoituskursseja. Tärkeä on myös opaskirja ”Seniorin palveluopas”, jossa on kattava tieto vanhusten palveluista Espoossa. Oppaan takakannessa on yhteystiedot seniorineuvontaan, joka auttaa pulmien ratkaisemisessa. Opas on saatavilla kaupungin palvelupisteistä. Kaupungin tietoverkko on erinomainen tietolähde ja opas niille joilla on mahdollisuus käyttää tietokonetta. Espoon kupungin kotisivut on uudistettu helmikuussa 2012.

Litteenä Espoon vanhusneuvoston tehtävät ja kokoonpano 2011-2012.

Jarkko Rahkonen j.rahkonen@mbnet.fi
jarkkorahkosenblogi.blogspot.com

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Maan hallitus tehostaa asuntopolitiikkaa

Asuntoministeri Krista Kiuru ja ylijohtaja Jukka Pekkarinen esittelivät 14.02. uutta asuntopoliittista ohjelmaa Asuntoreformiyhdistyksen kokouksessa. Ohjelmassa on useita merkittäviä toimenpiteitä, jotka toteutettuna tehostavat maamme asuntopolitiikkaa. Ohjelma on valitettavasti vielä kesken rakentamisen rahoittamisen osalta. Ohjelmassa esitetään jopa alempaa valtion rahoitusta kuin vuonna 2011.

Taloudellinen itsestään selvyys on, että asuntoja ei saada lisää ilman rahoitusta.
Koska yksityisillä markkinoilla ei sjoiteta riittävästi asuntotuotantoon tarvitaan valtion ja kuntien rahoitusta sekä eläkkeitä varten koottuja eläkeyhtiöiden sjoituksia. Sijoitusten korkojen on oltava edullisemmat kuin niistä kansainvälisiltä markkinoilta saatava tuotto.

Tätä esitän marraskuussa 2011 kirjoittamassani puoluekokousaloitteessa vuoden 2012 kokoukseen. Aloitteeni toteuttamisella saadaan ihmisten tarvitsemia kohtuuhintaisia asuntoja ja samalla lisätään työllisyyttä ja kansantuotteen kasvua. Aloite on syytä toteuttaa heti vv 2012-2013. Helsingin Sanomissa ja muussa mediassa on aihetta käsitelty tänä vuonna aiempaa näkyvämmin. Tämä auttaa aloitteeni toteuttamista, mistä medialle kiitos.

**

Pääkaupunkiseudulle on rakennettava riittävästi laadukkaita ja edullisia asuntoja

Asunnot ovat liian kalliita Uudellamaalla. Asumisen kalleus Uudellamaalla ja erityisesti pääkaupunkiseudulla estää pieni- ja keskituloisten henkilöiden työn perässä muuttamisen ja siten vaikeuttaa kuntien ja yritysten tarvitsemien työntekijöiden rekrytointia. Erityisesti nuorten perheiden ja yksinhuoltajien ansioista kohtuuttoman suuri osuus menee asumiskulujen kattamiseen.

Pääkaupunkiseudun muuta Suomea huomattavasti korkeammat asumiskustannukset johtuvat pääsiassa kysyntään nähden riittämättömästä asuntojen tarjonnasta. Asuntotuotannossa markkinamekanismi toimii heikosti kaavoitetun rakennusmaan niukkuuden ja rakennusmääräysten, säätelyn vuoksi.

Markkinoilla ei tuoteta asuntoja kysyntää vastaavasti

Tarvitaan julkinen yhtiö vastaamaan asuntojen rahoituksesta ja tonttien hankinnasta.
Asumiskuluja voidaan alentaa tehokkaasti pääkaupunkiseudulla pureutumalla riittämättömän asuntotuotannon syihin. Valtion ja kuntien on perustettava erityinen yhtiö asuntoja rakennuttamaan ja rahoittamaan. Asunnot olisivat vuokra-asuntoja, asumisoikeusasuntoja sekä omistusasuntoja.

Valtion osuus olisi edullisen rahoituksen järjestäminen yhdessä kuntien kanssa laadittujen asuntojen rakentamisohjelmien toteuttamiseksi. Valtion em. rakennuttajayhtiön rahoittamiseen perustama valtion budjetin ulkopuolinen erityisrahasto toimisi valtioneuvoston kanslian alaisuudessa ja hyödyntäisi Valtiokonttorin pääomalainaosaamista sekä ARA:n asiantuntemusta. Tämä rahasto voisi toimia myös työeläkeyhtiöiden varojen sjoittajana kansainvälistä korkotasoa hieman korkemmalla korolla.

Kuntien yhteisissä yleiskaavoissa osoitettava tontit rakennusohjelmille

Kuntien osuus olisi kaavoitusmonopolinsa avulla kaavoittaa rakennusohjelmiin tarvittavat rakennusmaat, joiden tulisi olla hyvien joukkoliikenneyhteyksien varassa. Rakennusmääräyksiä pitäisi joustavoittaa niin, että asuntoja olisi tarjolla riittävästi erilaisille perhetyypeille. Joillakin erittäin hyvien joukkoliikenneyhteyksien alueilla tulisi muuttaa nykyisiä autopaikkanormeja vastaamaan asukkaiden keskimääräistä vähäisempää auto-omistusta. Pääkaupunkiseudun kuntien lisäksi rakennuttajayhtiöön osakkuutta tulisi tarjota myös muille Uudenmaan kunnille.

Kilpailussa menestyneet yritykset rakentamaan

Asuntoaluiden palveluiden ja infran toteuttamisesta vastaisivat kunnat osittain omana työnä ja osittain kilpailuttamalla yksityisten yritysten avulla.
Asuntojen rakentaminen toteutettaisiin kilpailuttamalla osaavien rakenusyhtiöiden toimesta. Asunnot suunniteltaisiin ja toteutettaisiin asukkaiden tarpeiden mukaisesti asukaslähtöisesti. Laadukkaat eri perheiden asumistarpeita vastaavat asunnot olisivat asumiskustnnuksiltaan asukkaille edulliset yleiseen vastaavien asuntojen hintatasoon verrattuna.

Poliittinen tahto toteuttaa ihmisten asuntotoiveet

Vakuutan, että valtion ja pääkaupunkiseudun kuntien omistama rakennuttajayhtiö on realistinen hanke ja toteutevissa noin vuodessa jos poliittista tahtoa on. Tahtoa pitää olla, jos haluamme, että Suomi menestyy asumiseensa tyytyväisten kuntien ja yritysten työntekijöiden avulla.

Aloitteen laati 28.11. 2011 Jarkko Rahkonen, aloitteen hyväksyi 29.11. 2011 Kauklahden sos.dem. yhdistys ry

tiistai 4. tammikuuta 2011

Vaaligallupeista II

Ylen ja Helsingin Sanomien kuukausittain julkaistavien vaaligalluppien tuloksia käsitellään mediassa ikäänkuin ne olisivat faktoja eli puolueiden todellisia kannatuslukuja ja niiden todellisia kuukausittaisia muutoksia. Näitä tulkintoja ei muuta jos ohimennen todetaan ”vaalit sitten todella ratkaisevat”. Tämän vuoksi artikkeleiden lukijat/katsojat suhtautuvat yleensä tuloksiin puolueiden kannatusta oikeasti kuvaavina lukuina.

Merkittävää on, että peräkkäisten kuukausitulosten tulkinnat mediassa ruokkivat lukijoiden/katselijoiden mielikuvia, jotka sitten heijastuvat seuraavan kuukauden haastatteluissa ja vaaligallupin tuloksiin.

Tarkastelen seuraavassa eräitä Ylen (Taloustutkimuksen) tutkimusmenetelmän ja laskentatavan virhelähteitä ja epävarmuustekijöitä, jotka olen merkinnyt huomautus H1,2,3,4,5.

H5 Tutkimuksessa todetaan, että kannatusarvioden virhemarginaali on 1,9% suuntaansa 95% luottamustasolla suurempien puolueiden osalta. Melko suuri mahdollisuus on, että luvut ovat virheelliset. Kun vielä lukua 1,9% pienempiä muutoksia käsitellään tästä virhemarginaalista välittämättä, ruokitaan seuraavan kuukauden haastateltavien käistyksiä, vastauksia. Näin on mahdollista, että kuukausittainen kehitys nostaa virheellisesti jonkin puolueen lukuja ja painaa jonkin toisen puolueen kannatusta. Demokratian toteutumisen kannalta on vaarallista jos virhemarginaalien puutteellinen ja väärä tulkinta vaikuttaa äänestäjien käsityksiin. Vaalikäyttäytymisen tutkimuksissa on havaittu halu olla voittajan puolella äänestettäessä.

H2 Tutkimuksen otoksen koko oli vain 2 423 henkilöä, joista vain 1 749 eli 72,2% ilmoitti puoluekantansa. Tämän 1 749 henkilön (epämääräisen ”otoksen”) perusteella tehdään kaikkia suomalaisia koskevia päätelmiä. Tieteellisesti oikeassa tutkimuksessa selvitettäisiin miten puoluekantansa ilmaisseet ja sen omana tietonaan pitävät eroavat ryhmänä toisistaan. Oikeissa tutkimuksissa on havaittu, että ainakin ns. voittajan puolella ilmiö vaikuttaa siihen miten auliisti puoluekanta ilmaistaan.

H1 Sanotaan, että otos muodostettiin satunnaisotannalla väestötietojärjestelmästä. Kuitenkin esitetään, että henkilöille etsittiin puhelinnumerot ja haluttaessa hyväksyttiin saadussa puhelinumerossa vastaavan muunkin henkilön vastaus. Tutkimuksessa ei kerrota miten monella ei ollut mitään puhelinumeroa, jota henkilöä ei ilmeisesti haastateltu joten otos ei ollutkaan aito satunnaisotos. Tarpeellista olisi myös tietää miten monella oli matkapuhelinnumero ja monellako oli kiinteä lankayhteys. Oikeassa tutkimuksessa selvitettäisiin em. kolmen ryhmän ominaisuuksien erot.

H3 ja H4 Kannatusarvion laskentatulokset riippuvat tutkimuksen korjauskertoimista, joita ei esitetä. Kullekin puolueelle esitetään omat korjauskertoimet, joiden eroja ei esitetä. Lopuksi mainitaan, että elokuusta 2008 lähtien on käytetty eduskuntavaaleista lasketun ja kunnallisvaaleista lasketun kertoimen keskiarvoa.

Nämä salassa pidetyt kertoimet tekevät Taloustutkimus Oy:n edellä epäluotettaviksi osoitetuista puolueiden kannatusarvioista täysin epäluotettavia. Kertoimien avulla on voitu muuttaa eli manipuloida saatuja alustavia lukuja miten tahansa.

Äänestäjän kuluttajansuojan turvaamiseksi tulisi säätää laki, joka varmistaisi vain luotettavilla tutkimusmenetelmillä tehtyjen vaalien kannatusarvion julkistamisen. Laissa tulisi antaa tilastollisten vaalitulosten tekemiseen perehtyneiden tutkijoiden asiantuntijaraadin tehtäväksi etukäteen hyväksyä puolueiden vaalien kannatusarviotutkimukset (gallupit).

**

JK: En ole vaaliasiantuntija (olen askarrellut päätoimisesti talousnumeroilla), mutta olen ollut aikanaan vaaliasiantuntijan ja eduskuntavaalitulosten etevän tutkijan prof Pertti Pesosen opissa.

Lisäksi avustin aikoinaan väitöstutkimusten otantojen ja haastattelujen tekemisessä. Noista ajoista tutkimusmenetelmät ovat suuresti kehittyneet, mutta vielä tehdään vaaligalluppeja vuosikymmenten takaisilla menetelmillä. Tuolloin ei kuitenkaan iljetty käyttää salaisia kertoimia tulosten muuttamiseen


**

Alla ote (A) Ylen torstaina 30.12.2010 julkaistusta (Taloustutkimus Oy:n) vaaligallupista.Täydelliset numerotiedot vuodelta 2010 ja aiemmilta vuosilta nähtävissä Ylen omilta sivuilta.A)

Joulukuun puoluekannatusarviossa muutokset puolueiden suosiossa olivat vähäisiä.
Kokoomus jatkaa suurimpana puolueena 21,2 prosentin kannatuksellaan. Keskustalle mitattiin joulukuussa 18,8 ja SDP:lle 18,1 prosentin lukemat.
SDP suosio on ollut kesästä saakka jatkuvassa alamäessä, ja marraskuun synkistä luvuista tuli lisää pudotusta 0,3 prosenttiyksikköä. YLE Uutisten puoluekannatusmittauksissa SDP:n kannatus ei ole ollut koskaan näin alhaalla.
Kokoomuksen ja keskustan kannatus on ollut joulukuussa pienessä nousussa. Kokoomukselle mitattiin nousua 0,1 ja keskustalle 0,2 prosenttiyksikköä. Keskusta ohitti SDP:n marraskuussa, ja pääministeripuolueen kakkostila vahvistui joulukuussa.

B) Tutkimus- ja otantamenetelmä
Tutkimus on tehty tietokoneavusteisina puhelinhaastatteluina. Haastattelujen kohderyhmänä on Suomen 18–79-vuotias väestö Ahvenanmaan maakuntaa lukuun ottamatta.H1Otos muodostettiin satunnaisotannalla väestötietojärjestelmästä. Otokseen tulleille henkilöille etsittiin puhelinnumerot seuraavassa järjestyksessä:
• ko. henkilön matkapuhelinnumero
• ko. henkilön kiinteä puhelinnumero
• viitehenkilöiden (=samassa taloudessa asuvat täysi-ikäiset) kiinteä puhelinnumero.

Tutkimuksen ajankohta
Haastattelut tehtiin 8.–29.12.2012. Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa.
Otoksen koko
Yllä mainittuna ajanjaksona haastateltiin yhteensä 2 423 henkilöä. Puoluekantansa ilmoitti 1749 henkilöä eli 72,2 H2

C) Kannatusarvion laskentatapa, virhemarginaali
Kannatusarvio on laskennallinen tulos näihin kysymyksiin saaduista vastauksista.
“Äänestin eduskuntavaaleissa” -tulosta verrataan vaalien todelliseen tulokseen. Samoin tulosta ”Äänestin kunnallisvaaleissa” -tulosta. Kullekin puolueelle lasketaan korjauskerroin H3, jolla viime vaaleissa äänestäneiden tulos oikaistaan vaalitulosta vastaavaksi. Näillä kertoimilla korjataan samojen vastaajien “äänestäisin nyt” -tulos. Tällä menetelmällä ”uudet äänet” (ei äänestänyt ekv 2007, kertoi puoluekantansa nyt) lisätään puolueiden kannatukseen pienentävällä painokertoimella. Tämä kerroin ei ole puoluekohtainen, vaan kaikille puolueille sama.
Elokuusta 2008 lähtien käytettävä korjauskerroin on eduskuntavaaleista lasketun kertoimen ja kunnallisvaaleista lasketun kertoimen keskiarvo.H4

Kannatusarvion virhemarginaalit ovat 95 prosentin luottamustasolla suurimpien puolueiden osalta tällä mittausjaksolla noin ±1,7 prosenttiyksikköä H5

torstai 30. joulukuuta 2010

Politiikan gallupeista I (Uusimaa)

Politiikan gallupeista I HS 30.12.10 s. A5 Uudenmaan ek-vaaliennuste

Hesarin em. jutun mukaan ”Äänet niin oikealta, vasemmalta kuin keskeltä ropisivat selvästi yhdelle voittajalle, perusuomalaisille. Se on ainoa puolue joka on onnistunut nostamaan suosiotaan”. Näin siis Uudenmaan vaalipiirissä.

Minusta pitäisi sanoa: ”Se on ainoa puolue jota HS on käsitellyt myönteisesti”. HS ei ole tarkastellut tämän suosikkipuolueen tekoja, kannanottoja tai ohjelmia kriittisesti. Lehti on käsitellyt toisin muita puolueita korostamalla niiden yksittäisten jäsenten tekoja ja kannanottoja arvostelevasti.Tosin niidenkään ohjelmia ei ole riittävästi vertaillen käsitelty.

Vuoden 2008 kuntavaalien osalta tutkin erityisesti mitä Timo Soini on saanut aikaan Espoon kaupunginvaltuustossa nelivuotiskaudella. Yhtään tekoa tai läpi mennyttä aloitetta ei löytynyt. Tosin löytyi muiden esitysten arvostelua ja huulenheittoa joiden Soini ei itsekkään tarkoittanut vievän mitään espoolaisia hyödyttävää asiaa tai palvelua eteenpäin. Kirjoitin tästä tuolloin myös HS:n keskustelupalstoilla ja vastauksena Unto Hämäläisen avauksiin. Muilla oli sama käsitys kaupunginvaltuutettu Soinin toiminnan tuloksettomuudesta. Myöskään perussuomalaiset itse eivät näitä faktoja kiistäneet.

Monet muistavat miten perussuomalaisten eduskuntaryhmän pääsihteeri muutama vuosi sitten tuomittiin huomattavasta ryhmän varojen kavalluksesta Soinin valvonnan pettämisen vuoksi. Tästä on kirjoitettu HS:ssa hyvin vähän verrattunan eduskunnan urheilukerhon puolueisiin kuulumattoman virkailijan määrältään pienemmästä kavalluksesta.

HS ja muukin media on kirjoituksillaan saanut leimattua ns. vanhat puolueet täysin epäluotettaviksi niiden vastaanotettua vaalitukea joka on Suomen lakien mukaan ollut sallittua. Puolueet eivät ole rikkoneet tässä lakia eikä edes niiden pääsihteeriä tai muuta virkailijaa ole tuomittu kavalluksesta tai puolueen varojen väärinkäytöstä. Vireillä on Matti Vanhasen mahdollinen esteellisyysrikkomus, jonka vuoksi ei puolueita voi leimata epäluotettavaksi.

Selvyyden vuoksi totean, että tiettyjen liikemiesten piilossa antama vaalituki ei ole ollut poliittisesti hyväksyttävää ja saattaa sisältää näiden liikemiesten lainrikkomuksia, joista puolueiden edustajat eivät ole olleet tietoisia mutta ovat olleet varomattomia kun eivät ole tarkistaneet lahjoittajien taustoja. Eduskunnassa on jo muutettu vaalitukea koskevia lakeja siten, että uudet entistä tarkemmat säännökset ovat voimassa jo kevään 2011 eduskuntavaaleissa.

Lopuksi esitän pohdittavaksi miten galluppien perusuomalaisia suosiva tulkinta ruokkii kerta kerran jälkeen puolueen seuraavan kuukauden uuden gallupin nousua. Kysyn myös onko oikein, että galluptulos esitetään ikäänkuin johtuvan ao. puolueen jostain äänestäjille myönteisestä teosta tai asiasta kun lehti kirjoittaa: ”onnistunut nostamaan suosiotaan”. Minusta näin kirjoitettaessa pitäisi lehden myös osoittaa miten suosion nostaminen on tapahtunut. Luen tarkkaan HS:en jokaisen numeron, mutta yhtään sellaista kirjoitusta en ole lehdessä vuonna 2010 nähnyt.

Arvoisa Helsingin Sanomien päätoimittaja/toimitus pyydän esittämään käsityksenne esittämästäni asiasta. Vähintä mitä voitte tehdä äänestäjien kuluttajan suojana on kirjottaa ”Median luoma poliittinen ilmapiiri antaa oheisen galluptuloksen eri puolueiden suosiosta”.

Jarkko Rahkonen


**

JK: Olen ollut vaalikäyttäytymistä tutkineen prof. Pertti Pesosen oppilas aikanaan. Pesosen toimesta oppilastyöni Turun sanomalehtilukusalin lukijoiden käyttäytymisestä julkaistiin ja painettiin.

perjantai 17. syyskuuta 2010

Vanhuus ei ole taakka.

Jarkko Rahkonen, vanhusneuvoston varapj
15.09.2010


Suomessa vallitsee vanhusvastainen ilmapiiri. Tämä kuvastuu myös mm siinä miten suhtaudutaan nimitykseen "vanhus" tai "ikäihminen". Yli 65 vuotiaat ovat kuitenkin jo lukumääräisesti suurin äänestäjäjoukko - yli puolet äänestäjistä. Yli 65-vuotiaat on myös huomattava veronmaksajajoukko ja merkittävä kuluttajaryhmä. Kun edellä oleva havaitaan mediassakin, niin syntyy vanhusmyönteinen ilmapiiri. Uskon, että käänne tapahtuu lähivuosina. Käyttäkäämme nimitystä "vanhus", "ikäihminen" arvostaen.

Inhimillisyyttä vanhustenhuollossa on vaalittava. Itsemääräämisoikeus on laissa!
Suomen lain mukainen perusoikeus on, että laadukkaita vanhuspalveluita on tarjolla riittävästi. Perusoikeuksiamme ovat sosiaaliturva, sosiaali- ja terveyspalvelut, yhdenvertaisuus. Lain kirjain on toteutettava myös käytännössä, ei vain puheissa ja lakikirjassa.

Vanhusten on voitava asua niin pitkään kuin kunto sallii kotonaan, mikä edellyttää kotihoitopalvelujen kehittämistä tarpeen mukaan. Kun kunto ei enään salli kotona asumista vanhuksen on heti päästävä tuetun asumisen piiriin tai hoivakotiin.

Kunnassa sosiaali- ja potilasasiamies neuvoo ja valvoo oikeuksiamme sosiaali- terveydenhuollon asiakkaana. Espoossa sosiaali- ja potilasasiamiehen tavoittaa p.09- 8165 1032. Kunnan visrkamiehen kielteisistä päätöksistä pitää vaatia kirjallinen päätös jolloin voidaan vaatia oikaisua tai tehdä päätöksestä valitus. Usein vaatimus kielteisestä kirjallisesta päätöksestä johtaa päätöksen muuttamiseen myönteiseksi.

Vanhusneuvosto tulee kehittää palvelujen laadunvalvojaksi. Vanhusneuvostot on lakisääteistettävä ja niille on myönnettävä tehtävien vaatimat riittävät voimavarat. Espoon vanhusneuvostolle on perustettava päätoiminen sihteerin virka esim sosiaali- ja potilasasiamiehen toimistoon ja tämän varahenkilöksi.

Vanhustenhuoltolaki on vihdoin säädettävä. On jo edettävä puheista tekoihin ennen kevään 2011 eduskuntavaaleja. Laissa on säädettävä yhtenäinen, sitova normisto, jonka mukaan vanhustenhuollon järjestämistapa, saatavuus, laatu ja sen valvonta yhdenmukaistetaan. Espoonkin eri alueilla on toteutettava yhtä laadukkaita palveluita riittävästi. Palveluihin tarvitttavien voimavarojen alibudjetointi on Espoossa lopetettava. Seuraavan vuoden budjettiin on otettava kaikki lain ja kaupunginvaltuuston vuonna 2008 hyväksymän Espoon ikäpoliittisen ohjelman vuosiksi 2009-2014 vaatimat mmärärahat.

Espoon vanhusväestö kasvaa voimakkaasti, mihin tulee palveluiden järjestämisessä ja budjetoinnissa varautua ajoissa. Tänä vuonna Espoossa on yli 75 vuotiaita 10 500, vuonna 2020 n 16 700 ja v. 2030 n. 28 000 jayli 85 vuotiaita 2400, 4 100 ja 7 100.

Työeläkeindeksi on korjattava 50/50 mukaiseksi, siis niin, että palkkatason muutos ja hintojen muutos vaikuttavat molemmat 50% vuodessa maksettavan eläkkeen määrään. Nykyisessä eläkeindeksissä palkkatason paino on vain 20%, joten eläkkeensaajien ostovoima jää jatkuvasti jälkeen palkansaajien vastaavasta.

Eläkkeensaajien ja vanhusten yhdistyksillä on erittäin merkittävä panos vanhusten liikunta- ja kulttuuriharrastusten järjestämisessä ja toimintakyvyn säilyttämisessä pitkään. Tutkimusten mukaan virikkeellinen vanheneminen lyhentää elinajan loppuvuosien hoitovuosien lukumäärää. Siis ikääntyminen merkitsee nykyään lisää hyviä elinvuosia ja nykyistä vähemmän vuosia sairaalahoidossa. Yksinäisyyden vähentämien on myös hyvin tärkeä yhdistystoiminnan tulos. Vireän yhdistystoiminnan piiriin tulisi innostaa mahdollisimman suuri osa eläkkeensaajista. Tuloksena olisi kasvava tyytyväisten eläkkeensaajien joukko jolla on aiempaa useampia kultaisia elinvuosia ja entistä harvempia tehohoidon vuosia. (Geriatri Reijo Tilvis)

Kaupungin on järjestettävä riittävät kokoontumistilat näiden ikäihmisten yhdistysten toimintaan. Lisäksi kaupungin yhdistyksille myöntämiä vuosittaisia toiminta-avustuksia on korotettava nykytasosta merkittävästi. Vireästi toimiville yhdistyksille kohtuullinen toiminta-avustus olisi vuodessa 20 euroa jäsentä kohden (nykyinen alle 10e on täysin riittämätön).

Espoossa on hyvällä yhteistyöllä kaupungin kanssa saavutettu paljon vanhuksille, ikäihmisille, senioreille myönteisiä uudistuksia ja tuloksia. Vanhusneuvoston kymmenvuotinen työ on ollut merkittävää mm. yli 300 aloitetta on viety kaupungin elinten käsittelyyn, aloitteista huomattavan moni on jo toteutunut. Näistä tärkeimpiä on Espoon ikääntymispoliittinen ohjelma vuosille 2009-2015, jonka kaupunginvaltuusto hyväksyi vuonna 2008 ja velvoitti hallinnon sitä noudattamaan.

Tärkeä yksittäinen etu on seniorikortti 68+, jolla yli 68 vuotiaat voivat maksutta käyttää uimahalleja, kuntosaleja ja niiden harjoituskursseja. Tärkeä on myös opaskirja ”Seniorin palveluopas”, jossa on kattava tieto vanhusten palveluista Espoossa. Opas on saatavilla kaupungin palvelupisteistä. Kaupungin tietoverkko on erinomainen tietolähde ja opas niille joilla on mahdollisuus käyttää tietokonetta.


Jarkko Rahkonen
j.rahkonen@mbnet.fi
JK
Pidin yllä olevan alustuksen Pohjois-Espoon eläkkeensaajat ry:n syysavauksessa 13.09.2010.

Edellä esitettyjä lakihankkeita on hyvä edistää eri tahoilla, myös kaikissa eduskuntaryhmissä. Lakihankkeet eivät ole uusia, vaan ne ovat myös EETUN ohjelmissa. EETU on eri eläkeläisten keskusjärjestöjen yhteiselin joka vaikuttaa erityisesti eduskunnan ja valtion suuntaan. Näistä asioista olin kuulemassa myös viikolla 36 kansanedustaja Sirpa Asko-Seljavaaran puheenjohdolla eduskunnan auditoriossa ja viikolla 37 kansanedustaja Anneli Kiljusen puheenjohdolla JHL:n auditoriossa Helsingissä.

tiistai 10. elokuuta 2010

Espoon luottamuskriisi ratkaistava

Espoon kaupunginvaltuuston on palautettava luottamus kaupungin hallintoon

Espoon kaupunginjohtaja Marketta Kokkonen ja toimialajohtaja Olavi Louko ovat syyttäjän heinäkuussa julkisuuteen saattaman päätöksen mukaan toiminnallaan heikentäneet luottamusta viranomaistoimintaan. Loukoa syytetään lahjusrikkomuksesta ja virkavelvollisuuden rikkomuksesta ja Kokkosta tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomuksesta. Kaupungin ylimmän johdon joutuminen syytteeseen on vahingoittanut suuresti Espoon kaupunkia ja espoolaisten luottamusta kaupungin johtoon ja demokratiaan yleensä.

Espoon kokoomusjohto ja sen suosiosta riippuvaiset ovat vähätelleet tapausta ja antaneet siitä harhauttavaa tietoa.Tässä vaiheessa kysymyksessä on virallisen syyttäjän päätös, se ei ole vain perussuomalaisten tai kaupunginvaltuutettu Kurt Bymanin operaatio. Syyttäjän mukaan kysymyksessä on säännösten ja lain vastainen toiminta. Tähän pitäisi oikeusvaltiosssa ja Espoossakin suhtautua kaikella vakavuudella.

Suomen oikeuskäytännön mukaan syytteeseen joutunut virkamies yleensä pidättäytyy virantoimituksesta kunnes oikeus on asian ratkaissut. Mikäli näin ei tapahdu virkamies useinmiten pidätetään virantoimituksesta kunnes syyteasia on ratkaistu. Kysymyksessä ei siis ole tuomiovallan käyttö, vaan hallinnollinen toimenpide joka on välttämätön luottamuksen palauttamiseksi viranomaistoimintaan jota syyte ja siihen johtanut virkamiehen toiminta on horjuttanut. Kysymyksessä ei siis ole missään tapauksessa toverituomioistuin kuten monet kokoomuslaiset Espoossa ovat väittäneet.

Espoon kaupunki on saanut virallisen tiedon syyttäjältä samoinkuin syytetyt Kokkonen ja Louko. Syytetyt eivät ole pidättäytyneet virantoimituksesta, vaan päinvastoin arvostelleet syyttäjän päätöstä. Espoon kaupunginhallitus on kokouksessaan 9.8.2010 käsitellyt asiaa, mutta on äänestyksen jälkeen katsonut syytettyjen voivan toimia viroissaan oikeusprosessinkin aikana. Kaupunginhallitus on laiminlyönyt velvollisuutensa valmistella Kokkosen syyteasia kaupunginvaltuuston käsittelyyn, jolle asia kuuluu säännösten mukaan.

Syyteasiaa käsitellessään kaupunginhallitus ei ole kyennyt käsittelemään asiaa puolueettomasti, vaan asettunut syytettyjen puolelle odottamatta tuomioistuimen ratkaisua. Syytetyt ovat väittäneet etteivät ole tehneet mitään väärää toisin kuin syyttäjä on syytteessään päättänyt. Syytetyt Kokkonen ja Louko sekä kaupunginhallitus ovat pyrkineet julkisuudessa käsittelemään syytteenalaisten tekojen oikeutusta ja välttämättömyyttä yritysten kanssa tarvittavassa yhteydenpidossa voimassaolevia säännöksiä tulkiten, niitä venyttäen intressiensä mukaisesti.

Tässä on korostettava painokkaasti, että tuomioistuin ratkaisee aikanaan syyteen alaisten tekojen oikeellisuuden ei Espoon kaupunginhallitus tai kokoomuksen intressit. Haluan myös painottaa, että syytetyillä on oikeus puolustautua haluamallaan tavalla, mutta kaupunginhallitus toimii virkavelvollisuutensa vastaisesti ryhtyessään syytettyjen asian ajaksi oikeusprosessin käynnistyttyä. Espoon kaupunginhallitus on toiminnallaan asettunut syyttäjän ja suomalaisen oikeuskäytännön vastapuoleksi. Tämä omalta osaltaan edelleen heikentää luottamusta Espoon kaupungin viranomaistoimintaan ja vahingoittaa suuresti Espoon kaupunkia ja sen mainetta.

Espoon kaupunginvaltuuston on kuntalain säännösten mukaisesti otettava ylimmän kaupunginjohdon syyteasia ratkaistavakseen kiireellisesti. Kaupunginvaltuusto voi päättää virastapidättämisestä oikeusprosessin ajaksi ja määrätä kaupunginjohtaja Marketta Kokkoselle sijainen. Mahdollinen ja hyvin sopiva virkaatekevä kaupunginjohtaja vuoden 2010 loppuun voisi olla kansanedustaja Jukka Mäkelä, joka on jo kesäkuussa valittu Espoon tulevaksi kaupunginjohtajaksi vuoden 2011 alusta.

Jarkko Rahkonen
aikanaan Epoon kaupungin tilintarkastajien puheenjohtaja