lauantai 9. marraskuuta 2013

Jarkko Rahkonen vastaa teveydenhoidon keskeisiin kysymyksiin






KYSYMYS 1
Terveyskeskusmaksu peritään usein enintään kolmelta lääkärin avosairaanhoitokäynniltä. Terveyskeskusmaksun poistaminen lääkärin  avosairaanhoitokäynniltä  kaventaisi terveyseroja ja eriarvoistumista.
Täysin eri mieltä
Osallistuin Kuluttajaparlamenttiin 1.10.2012 eduskunnan auditoriossa. Tilaisuuden äänivaltaisissa yhdistyksissä on yhtensä yli miljoona jäsentä. Terveyskeskusmaksujen poistamista kannatti 24 järjestöä ja vain yksi halusi maksut säilyttää.
Olen raportoinut tästä facebookin sivuillania ja jarkkorahkonen.valtuutettu2012.fi

KYSYMYS 2
Perusterveydenhuollon järjestäminen on terveydenhuoltolain mukaan kuntien vastuulla, mutta palvelut  voidaan tuottaa kunnan omana tai ostettuna palveluna yksityiseltä tai kolmannelta sektorilta.
Mielestäni yksityistä palvelutuotantoa tulee hyödyntää tulevaisuudessa enemmän, jos se on kunnan omaa tuotantoa kustannustehokkaampaa.
Jokseenkin eri mieltä
Kustannustehokkuutta tärkeämpää on hoidon taso ja laatu. Erikoishoidossa yksityiset yhtiöt eivät edes väitä pystyvänsä samaan kuin HUS. ERikoishoidon perusterveyden rajankäyntiä pitää uudiistaa HUS:in kanssa niin, että erikoissairaanhoitoaon soveltaen myös Espoon terveyskeskuksissa.

Entisenä suuren yrityksen laskentapäälliikönä en ole nähnyt oikein tehtyä kustannustehokkuusvertailua Espoon terveyskeskuksen ja ykstyisen ostopalvelun väliilä. Kermankuorintaa on muutamassa rutiinileikkauksessa esim suonikohjut, helpot polvinivel-ja lonkkaleikkauksissa ja silmän laserleikkauksissa niissä joku yksiyinen voi näyttää edulliselta, mutta nekin voitaisiin hoitaa HUS:in alaisissa erikoistuneiss leikkausyksiköissä. Näin niiden hyvät katteet voitaisiin käyttää hyvin kalliiden erikoisleikkausten kustannusten kattamiseen edes osittain.
KYSYMYS 3
Monikanavaista sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitusjärjestelmää syytetään tehottomuudesta sekä kustannusvastuun siirto-ongelmista. Ratkaisuksi on esitetty erikoissairaanhoidon järjestämisvastuun siirtämistä kunnilta valtiolle kokonaan.
Mielestäni erikoissairaanhoidon järjestämisvastuun siirtäminen valtiolle on hyvä ratkaisu.
Jokseenkin eri mieltä
Työterveyshoito on oma järjestelmänsä jossa perushoito ja erikoissairaanhoito on samassa järjestelmässä myös rahoituksen osalta ja on asiakkaalle maksuton.
Samaa järjestelyä on toteutettava lasten ja työttömien ja eläkkeensaajiien perusterveyden hoidosta vastaavien terveyskeskusten toiminnassa. Tervyskeskusten toiminta on uudistettava niin, että niissä on myös erikoissairaanhoitoa yleisimpien vaivojen osalta ja hoito maksuton. Terveyskeskusten erikoissairraanhoiidosta sovitaan HUS:in kanssa jolla on sen hoidollinen vastuu.

Terveyskeskusten johtamisjärjestelmä tulee uudistaa parhaan johtamistiedon avulla tehokkaaksi. Työvastuut, työnjaot ja työajat on järjesrtettävä joustavsti niin, että henkilöstö kokee tyydytystä potilastyön tuloksellisuuden ansiosta. Henkilöstön vaihtuvuus vähenee.

Hyvin vaativa erikoissairanhoito tulisi olla viidessä yliopistollisessa erikoissairaalapiirissä ja valtion vastuulla.
Potilaan hoidon kannalta edellä esittämäni uudistus on hyvä ja taloudellinen.


KYSYMYS 4
Kunnat saavat valtiolta rahoitustukea sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksina palvelujen  järjestämiseen.
Mielestäni valtion pitäisi velvoittaa kunnat korvamerkitsemään sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuudet selkeästi tiettyihin palveluihin.
Täysin eri mieltä
Terveydenhuollon valtionosuudet on korvamerkittävä jotta asetetut tavoitteet saavutetaan taloudellisesti.

Entisenä suuren yrityksen laskentapäällikkönä ja budjettipäällikkönä tiedän että tämä on välttämtöntä. Kaikissa menestyvissä liikeyrityksissä laskentatoimi on järjrestetty niin että kulut saadaan kustannuspaikoittain, tehtävittäin ja kustannuslajettaiin. Esittämäni laskentatoimen perusluokittelu mahdollistaa monenlaisten tunnuslukujen esittämisen ja tuloksellisen johtamisen

KYSYMYS 5
Palvelusetelin käytöllä halutaan lisätä käyttäjien valinnanvapautta ja mahdollisuuksia hankkia tarvitsemiaan  palveluita kunnan hyväksymiltä palvelujen tuottajilta.
Mielestäni palveluseteliä on voitava täydentää omalla rahalla, jotta voi hankkia sosiaali– ja terveydenhuollon  palvelut haluamaltaan tuottajalta.
Jokseenkin samaa mieltä
Palvelusetelin käyttämien potilaiden haluttujen hoitotulosten ja koko hoitojärjestelmän tuloksellisuuden sxaavuttamiseksi edellyttää, että paikkakunnalla on useita kilpilukykyisiä palvelujen tarjoajia. Mikäli palvelun tarjoajia on vain pari kolme ei synny riittävää palvelujen vaihtoehtoja asiakkaalle eikä riittävää kilpailua hoitojärjestelmän taloudellisuuden saavuttamiseksi. Palvelusetelien käyttö edellyttää myös kunnan toimesta laadun valvontaa potilaiden tukena ja uusien palveluntarjoajien, yritysten seulontaa.
Yleensä -vastuksessani nro 4 - kuvattu uusittu terveyskeskusjärjestelmä on potilaiden hoidon kannalta selvästi edullisempi kuin yleinen palvelusetelijärjestelmä. Tätä oliisi sovellettava vain selvästi rajattujen hoitojen ostamiseen, jolloin myös omaa rahaa voitaisiin käyttää täydentäjänä.
Väestön ikääntyminen ja hoidon tarpeiden kasvu edellyttää tarkaa talouden hoitoa.

KYSYMYS 6
Osa kunnista on vaikeuksissa selvitä lakisääteisistä perustehtävistään. Kuntauudistus tähtää vahvoihin peruskuntiin, jotka kykenevät kantamaan vastuun palveluista ja niiden laadusta.
Mielestäni on hyvä, että palvelujen saatavuus ja laatu ovat kohdallaan, vaikka palvelut olisivatkin pidemmän matkan päässä.
Jokseenkin samaa mieltä
Vastaan jokseenkin, koska järjestelmää pitää töydentää terveyskioskeilla yleisten rutiininomisten vaivojen hoitoon seulontaan. Potilaan kannalta pitkien matkojen välttäminen ja samalla terveyskeskuksen paineien vähentäminen parantaa potiliaiden terveydenhoitoa ja terveyskeskusten taloudellisuutta.

KYSYMYS 7
Elinkeinoelämän valtuuskunnan raportin mukaan meillä on kattava julkinen perusterveydenhuolto, mutta neljännes väestöstä odottaa lääkärille pääsyä yli kuukauden.
Mielestäni hoitojonojen poistaminen on hoidettava ensisijaisesti ostamalla lääkärin vastaanottoaikoja yksityiseltä puolelta.
Täysin eri mieltä
Ensisijisesti on uudistettava terveyskeskusten toiminta vastuksessani nro 4 esitetyllä tavalla. Näin menetellen jonot voidaan täysin poistaa.
Lääkäriliiton johtaja Pärnänen esitti 1.10.2012 Kuluttajaparlamentissa euskunnan auditoriossa että on täysin mahdollista uudistaa järjestelmä niin, että kiireettömissäkin hoidossa pääsee lääkäriin KOLMESSA PÄIVÄSSÄ.
Kysymyksen yksityinen hoito ei voi mitenkään ratkaista -ei millään rahall - terveydenhoidon perusongelmia, perustehtäviä. Välttämätöntä on uudistaa kuntien ja valtion vastuulla olevaa terveydenhoitoa niin, että kaikki saavat hyvän hoidon kohtuuajassa, jopa kolmessa päivässä ja taloudellisesti

KYSYMYS 8
90-luvun laman myötä karsittiin rajusti lasten- ja nuorten ennaltaehkäiseviä mielenterveyspalveluita ja säästöt kääntyivät myöhemmin lisäkustannuksiksi korjaavissa palveluissa. Neuvolan ja kouluterveydenhuollon palveluita ollaan taas karsimassa.
Kunnan on turvattava lasten ja nuorten ennaltaehkäisevät mielenterveyspalvelut rahoittamalla ne vaikka kunnallisveroa lisäämällä.
Täysin samaa mieltä
Toimintoja uudistamalla voidaan selvitä ilman veronkorotuksia tästä syystä Espoossa. Pienemmissä kunnissa tarvitaan kuntauudistusta asian hoitamiseksi.

KYSYMYS 9
80 prosenttia terveydenhuollon kustannuksista syntyy viimeisen kahden elinvuoden aikana.
Mielestäni saadakseen kaiken mahdollisen hoidon potilaan tulee rahoittaa osittain hoitonsa itse ,esimerkiksi myymällä omaisuuttaan.
Jokseenkin samaa mieltä
Perusterveyden tulee olla kaikille ikäihmisille verovaroin kustannettua. Myös eläkkeensaajat maksavat veroja. Vastasin tässä jokseenkin samaa mieltä, koska erityisplvelujen ostoon voi tarvita omaisuuden myyntiä. Omisuus on ikäihmisen omaa ja sen käytöstä hän saa itse päättää ja uskon että perilliset sen hyväksyvät - ainakin useimmat,

KYSYMYS 10
Hoitotakuun mukaan potilaan on päästävä hoitoon viimeistään kolmen kuukauden kuluessa sairauden  toteamisesta.
Mielestäni hoitotakuusta on pidettävä kiinni vaikka kunnallisveroa nostamalla.
Täysin samaa mieltä
Vastuksessani nro 4 esitin terveydenhoidon uudistamista joka on mahdollista kunnllisveroa nostamatta Espoossa . Myöhemmin viittasin Lääkäriliiton Pärnäsen näkemykseen, että järjestelmä on mahdollista uudistaa niin että kiireettömissäkin hoidoissa pääsee lääkäriin kolmessa päivässä.
Pienemmissä kunnissa tilanne on toinen ja niissä tarvitaan veronkorotuksia tai nykyistä vahvempia kuntia.

KYSYMYS 11
Kunnat kilpailuttavat ulkoistettuja ikäihmisten palveluita tietyin väliajoin.
Mielestäni kilpailuttaminen on perusteltua kunnan taloudellisen tilanteen vuoksi, vaikka se johtaisi siihen, että ikäihmiset joutuisivat vaihtamaan hoitopaikkaa kahden vuoden välein.
Täysin eri mieltä
Ehdokas ei ole kommentoinut tätä kysymystä. Koska kysymys on epärelevantti Espoossa

KYSYMYS 12
Tuhannet terveydenhuollon ammattilaiset eivät työskentele alallaan huonojen työolojen vuoksi. Samaan aikaan Suomeen rekrytoidaan sairaanhoitajia ulkomailta työvoimavajeen kattamiseksi.
Mielestäni kuntien on terästäydyttävä työnantajina ja tehtävä merkittäviä taloudellisia satsauksia sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöiden alalla pysymiseen.
Täysin samaa mieltä
Tärkeää on uudistaa koko teveyeydenhoidon johtamisjärjestelmä - katso vastaus nro 4. Vastuut, työnjaot ja työajat on toteutettava joustavsti niin, että henkilöstö kokee työolosuhteet motivoiviksi ja työajat helpottavat lastenhoitoa ja täydennysopiskelua. Henkilöstön bonuspalkkiot tavoitteiden hyvästä saavuttamisesta voidaan ottaa käyttöön.

KYSYMYS 13
Tutkimusten mukaan kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmät ja niiden ylläpito on kallista ja tehotonta.
Mielestäni kuntien ja sairaanhoitopiirien tulee luopua omista tietojärjestelmistä ja tulevaisuudessa kokonaisvastuun on siirryttävä valtiolle.
Jokseenkin eri mieltä
Olen aikanaan ollut tietojärjestelmien suunnittelijana ja vuosia suuren atk-keskuksen suunnittelupäällikkönä ja tiedän miten tietojärjestelmien uusiminen pitää orgnisoida. Tietojärjestelmän teettäjän tulee selvittää eri käyttäjien tarpeet ja rajattava suuret osakokonaisuudet joiden toteuttaminen tulee kilpailuttaa.
Kokemukseni mukaan sama tietojärjestelmä voi vaatia jopa kymmenkertaiset kustannukset huonosti johdetulta yritykseltä.
Valitettavasti en usko, että vastuun siirtäminen koko yhtenäisjärjestelmästä valtiolle on mahdollista kohtuuajassa 3-4 vuotta. Järjestelmää on uudistettava niin, että potilaskohtaiset tiedot siirretään siraanhoitopiiriin uuteen kaikkien potiliaiden tiedot sisältävään tiedostoon johon kuntien terveyskeskuksilla on käyttöoikeus omien asukkaidensa osalta.
Esitän, että koko uuden tietojärjestelmän perusyksiköksi tulee ottaa kunnan asukas, potiilas joka omstaa tietonsa. Potilastietoyksiköistä ja niiden tietojen muutoksista kootaan uusi tietojärjestelmä.

KYSYMYS 14
Äitiysneuvolatoimintaan on viime aikoina kohdistunut suuria rakenteellisia ja sisällöllisiä muutoksia. Synnyttäjien keski-ikä on noussut, sairastavuus ja päihde- ja mielenterveysongelmat sekä monikulttuurisuus ovat lisääntyneet. Palvelujen järjestämisessä on epäyhtenäisyyttä, mikä asettaa asiakkaat eriarvoiseen asemaan.
Mielestäni on tärkeää, että valtakunnalliset äitiysneuvolatoiminnan laatukriteerit ovat lainsäädännön tasolla eikä kuntien itsensä päätettäviä.
Täysin samaa mieltä
Ehdokas ei ole kommentoinut tätä kysymystä.

KYSYMYS 15
Terveydenhuollon ammattilaisten välistä työnjakoa on kehitetty ja potilaan hoidon sujuvuutta on parannettu. Esimerkkinä ovat rajatun lääkkeenmääräämisoikeuden saaneet sairaanhoitajat terveyskeskuksissa.
Täysin samaa mieltä
Kysymyksen suuntaus on erittäin hyöyllinen potilaan, lääkärin, hoitajan ja koko hoitojärjestelmän kannalta. Tällä tiellä pitää jatkaa.
KYSYMYS 16
2013 voimaan tuleva Potilasdirektiivi edellyttää, että Suomen on määriteltävä terveydenhuollon palvelut, joihin suomalaisilla on oikeus hakeutua julkisin varoin kustannettuna joko Suomessa tai toisessa EU – maassa.Mielestäni nämä palvelut on määriteltävä valtakunnallisesti eikä kuntakohtaisesti.
Täysin samaa mieltä
Ehdokas ei ole kommentoinut tätä kysymystä.
KYSYMYS 17
Kansainvälisten tutkimusten mukaan terveydenhuollon ammattihenkilöiden korkeampi koulutustaso ja osaaminen vähentää jopa potilaskuolleisuutta.
Mielestäni nykytilanteessa on tärkeintä, että on riittävästi käsipareja työtä tekemässä, sillä työtä tekemällä oppii ja kustannukset on aina ensisijaisesti huomioitava.
Täysin samaa mieltä
Ehdokas ei ole kommentoinut tätä kysymystä.
KYSYMYS 18
Suomalainen päivähoito on subjektiivisena oikeutena mahdollistanut perheiden tasa-arvoa. Asetuksella on säädetty lasten ja kasvattajien minimimäärästä.
Mielestäni tulevaisuudessakin päivähoidon asetuksen mukainen lasten ja kasvattajien välinen suhde on säilytettävä.
Täysin samaa mieltä
Ehdokas ei ole kommentoinut tätä kysymystä.

KYSYMYS 19
Tutkimusten mukaan toimivat kuntoutuksen (esimerkiksi fysio- ja toimintaterapia) palveluketjut esimerkiksi leikkausten jälkeen nopeuttavat toipumista ja parantavat toimintakykyä. Kuntoutuksen toteutumisessa kansalaiset ovat eriarvoisessa asemassa eri puolilla maata ja kuntoutuksen palveluketju voi katketa potilaan siirtyessä erikoissairaanhoidosta perusterveydenhuoltoon.
Mielestäni kuntien pitää kuitenkin saada itse päättää kuntoutuspalveluiden sisällöstä ja järjestämisestä.
Täysin samaa mieltä
Katson, että Espoon tulee päättää espoolaisten kuntoutuksesta


KYSYMYS 20
Terveydenhuollon erityspalvelujen (esimerkiksi röntgenkuvaukset) teknologian kehitys on nopeaa ja vaatii aiempaa enemmän alan erikoisosaamista. Erityispalvelujen kustannustehokas ja laadun kannalta hyvä tapa on tuottaa ne keskitetysti sairaanhoitopiirin sairaalassa.
Mielestäni tulevaisuudessa on keskitettävä erityispalvelut erikoissairaanhoidon sairaaloihin.
Täysin samaa mieltä
Tämä on toteutumassa HUS:ssa ja on hyväksi havaittu
KYSYMYS 21
Alkoholin liikakäytön, tupakoinnin, päihteiden väärinkäytön, ylipainon tai muiden elintapoihin liittyvien terveysongelmien hoito on pääasiassa julkisesti rahoitettua.
Mielestäni näiden elintapoihin ja omiin valintoihin liittyvien sairauksien hoitoon liittyviä kustannuksia tulee tulevaisuudessa siirtää julkisesta rahoituksesta enemmän yksilölle itselleen.
Jokseenkin samaa mieltä
Sanon vähän toisin, en sano siirtää kustannuksia. Sanon ihmisten omaa vastuuta em aineiden väärinkäytön vähentämisestä ja terveiden elintapojen omaksumisesta tulee lisätä. Onnistumalla tässä kustannukset vähenvät jopa merkittävästi.


torstai 24. lokakuuta 2013

Seminaari Espoon kaupungin sisäisestä valvonnasta ja riskienhallinnasta kaupunginvaltuutetuille ja tarkastuslautakunnan jäsenille

Keskiviikkona 23.10.2013 klo 17.00-19.30
Seminaari Espoon kaupungin sisäisestä valvonnasta ja riskienhallinnasta
kaupunginvaltuutetuille ja tarkastuslautakunnan jäsenille

Seminaarin aineisto on luettavissa kaupungin kotisivuilta kohdassa Espoon kaupunki/päätöksenteko/valtuusto/valtuutettujen perehdytys.
Kirjoittaja Jarkko Rahkonen on toiminut aikanaan Espoon kaupungin tilintarkastajien puheenjohtajana ja eri yhtiöissä hallituksen puheenjohtajana ja toimitusjohtajana sekä erikoistunut liiketoimintasuunnitteluun, strategiseen suunnittelluun, budjetoinitiin ja laskentatoimeen.

Seminaarin avasi kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä. Kaupunginsihteeri Jouni Majuri esitteli aiheeseen liittyviä kuntalain muutoksia. Vuonna 2012 voimaan tulleen kuntalain säännöksen mukaan toimintakertomusta ja tilipäätöstä koskevia uusia säännöksiä sovelletaan ensimmäisen kerran vuodelta 2013 tehtävässä toimintakertomuksessa ja tilinpäätöksessä. Sisäinen valvonta ja riskienhallinta pitää järjestää uusien säännösten mukasesi vuoden 2014 alusta. Merkitävä on uusi säännös (§68) tilinpäätöksen tulee antaa myös riittvät tiedot rahoituksesta. Tärkeä on informaatiota parantava säännös §69) jonka mukaan toimintakertomuksessa on annettava arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä. Vastaavat säännökset ovat tuttuja osakeyhtiöiden talouden johtamisesta ja tilintarkastuksesta. Kaupunginhallitus käsittelee uusien säännösten soveltamista 28.10. ja kaupunginvaltuusto 18.11.

Vireillä oleva kuntalain uudistus valmistuu 15.04.2014 ja tulee suunnitelman mukaan voimaan vuoden 2015 alussa. Asukkaiden vaikuttamis- ja osallistumismahdollisuuksia sekä luottamushenkilöiden toimintaedellytyksiä on tarkoitus parantaa. Kunnan ja kuntakonsernin talouden ohjausta sekä hallinnon ja talouden tarkastusta täsmennetään. Kuntien ja markkinoiden rajapintaongelmia ratkotaan ottaen huomioon myös EU-säädökset. Yksittäisistä säännöksistä mainittakoon kunnallisen puoluerahoituksen määrittely laissa. Tärkeää on selkiinnyttää säännöstä kaupunginhallitukseen valittavan jäsenen osalta niin että esimiesasemassa olevaa ei saa valita päättämään omien esimiestensä tehtäviin kuuluvista asioista - tämä on kirjoittajan tovomus..

Tarkastusjohtaja Jari Tuominen Espoon kaupungin sisäisen tarkastuksen yksiköstä esitteli sisäisen valvonnan tarkoitusta, tavoitteita, tehtäviä ja vastuita seikkaperäisesti Espoon kaupunkikonsernissa. Sisäisestä valvonnan järjestämisestä on vastuussa jokainen tilivelvollinen joita ovat tulosyksiköiden päälliköt sekä itsenäisistä tehtäväkokonaisuuksista vastaavat esimiehet johtosääntöjen mukaisesti. Tuomisen esitys on syytä lukea kokonaisuudessaan edellä maintuilta kaupungin kotisivuilta.

Tämän kirjoittajana korostan että on tilivelvollisen oma etu, että sisäinen valvonta toimii ja myös ennakolta ehkäisee virheellisiä päätöksiä ja toimia. Sisäinen valvonta voidaan ja tulee järjestää ilman ylimääräistä byrokratiaa. Aikanaan Espoota suuremman liikelaitoksen budjettipäällikkönä esitin konsernitasolle syntyneen erillisen tarkastustoimiston lakkauttamista ja voimavarojen siirtämistä tulosyksikköjen talousjohtamisen tehostamiseen. Seurauksena tuloslaskelman alimman rivin lukujen suureneminen.

Kuntalain edellä selostetulla muutoksella riskienhallinta tulee ottaa kunnissakin tulosjohtamisen välineeksi. Vihdoinkin - totesin seminaarissa. Yritysjohtajana en voinut investointien suunnittelussa ja päätöksenteossa toimia ilman riskitarkastelua joka on elimellinen osa investointipäätöstä.. Esimerksi otin Espoon homekoulut joiden suuri lukumäärä osoittaa riskienhallinnan puutteesta ja johtamisen erittäin merkittävästä epäonnistumisesta. Korostin, että Espoon riskienhallintaan pitää kuulua, että rakentamista koskevat sopimukset tehdään niin hankkeen toteuttavakseen saanut vastaa myös virheiden korjaamisesta. Nyt parin kolmen sadan miljoonan euron koulukorjaukset tehdään Espoon omilla varoilla mikä on pois uusien tärkeiden rakennushankkeiden rahoittamiselta.

Seminaarissa riskipäällikkö Johanna Kattelus puhui: ”Mitä riskienhallinta on Espoo-konsernissa”.
Myönteistä on havaita, että systemaattinen riskienhallinta on käynnistynyt Espoon kaupungissa. Riskipäällikkö tuntee tehtävänsä ja riskienhallinnan ohjausryhmä kokoontuu 4-6 kertaa vuodessa. Tämäkin esitys on luettavissa em. kotisivuilta. Toivottavaa on, että investointiohjelman hankkeista kaupunginvaltuutettukin pääsee pin itse tarkastelemaan hankkeesta esitettyjä riskejä. Vakuutuspolitiikka oli kh:ssa 18.06. 2013. Toivottavasti lähitulevaisuudessa kaupunginvaltuutetut saavat halutessan tietää palveluiden toimivuuden ja strategioiden johtamisen riskienhallinnasta käytännössä..

Lopuksi esitän muutamia havaintoja seminarin aiheista.
Kaikissa tulosyksiköissä toimiva tehokas sisäinen valvonta on erityisesti kaupunginhallituksen kaupunginjohtajan ja toimialajohtajien tulosjohtamisen väline. Kaupunginvaltuustolla on kokonaisvastuu myös sisäisestä valvonnasta ja riskienhallinnasta. Kaupunginvaltuutetun kannalta on tärkeää saada tarvitessaan nopeasti oikeaa tietoa konsernin eri toiminnoista.

Mielestäni konsernitason johtamisessa on haasteita ja kehitettävää. Espoon konserniin on muutaman viime vuoden aikana muodostettu useita tytäryhtiöitä. Ollessani kaupungin tiliintarkastajien puheenjohtaja aikanaan meillä oli Espoon Kruunu eikä paljon muita. Kaupunginvaltuuston kannalta konernin tytäryhtöistä vastaaminen on nykyisellään vaikeaa ellei suorastaan mahdotonta. Lain mukaan kupunginvaltuusto vastaa kuitenkin koko konsernista ja erityisesti kuntalaisten tarvitsemista palveluista.


Esimerkkinä esitän Tapiolan homekoulutapauksen. Koulun oppilaista suuri osa ei tullut kouluun tällä viikolla (ns. lakko). Tämä oli yli kolme vuotta kestäneen koulun homeongelman viime vaihe. Selvitin asiaa 21-22 muutaman valtuutetun, kh:n ja ao lautakunnan jäsenen kirjoitusten ja keskustelujen pohjalta. Lautakunta on yrittänyt parhaansa asiaa on käsitelty useissa kokouksissa ja päätöksiäkin on tehty. Tapiolan koulu on ollut tilapäistiloissa kome vuotta ja osan aikaa parakeissa. Tällä viikolla koulun opetus ja oppilaat oli tarkoitus siirtää parin kymmenen kilometrin päähän. Syynä oli että kaupungin tytärtilayhtiö ei ollut toteuttanut lautakunnan aiempia päätöksiä. Nyt todettiin, että parakkiratkaisun toteuttamista pitää odottaa taas jopa 9 kuukautta. Lautakunnalla ei ole voimia saada tilayhtiötä toteuttamaan päätöksiään. Toimilajohtaja ei kykene myöskään auttamaan. Kaupunginhallitus voisi ottaa asian päätettäväkseen. Kaupunginvaltuutettu on vomaton kuntalaisten toivomusten toteuttamisessa.
Omistajaohjauksen keino myös Espoon kaupungissa on kutsua tytärtilayhtiön yhtiökokous koolle kj:n ja kh:n esityksestä ja vaihtaa yhtiöön sellainen toimitusjohtaja joka haluaa ja kykenee kunnallisten elimien päätöksiä toteuttamaan. Tämä keino on mahdollista vain poikkeustapauksissa. 


Pysyvänä ratkaisuna esitän, että tarkistetaan tytäryhtöitä velvoittavaa ohjetta ”Hyvä hallinto- ja johtamistapa ohje Espoo-konserniin kuuluvissa yhtöissä” ja koulutetaan yhtöiden johto noudattamaan hyvää hallinto- ja johtamsitapaa. Toiseksi esitän, että tytäryhtiöiden hallitusten jäsenten valintaan ja koulutukseen kiinnitetään erityistä huomiota. Kolmanneksi esitän, että tytäryhtiöiden tilintarkastus annetaan kaupungin ulkoisen tilintarkastuksen yhtiön tehtäväksi konsernin talousjohtamisen vaatimusten mukaisesti.
23.10.2013 Jarkko Rahkonen

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Jarkko Rahkonen kahta vaille kaupunginhallituksen jäsen

Jarkko Rahkonen kahta vaille kaupunginhallituksen jäsen


Monet halusivat minut ehdokkaaksi Espoon kaupunginhallitukseen ja Markku Sistosen vastaehdokkaaksi. Markku on ihan hyvä mies monessa asiassa, mutta kaupunginhallituksessa olisi pitänyt vetää näkyvämpää roolia. Kun olin itsekin tätä mieltä suostuin ehdokkaaksi. Sosialidemokraattien ehdokkaista päättää kunnallisjärjestön edustajisto, joka kokoontui 8.12.2012. Esittelin suostumukseni alla olevalla kirjoituksella, joka valitettavasti jaetiin myöhässä kokouksen alussa. Muutama ehti kirjeeseen tutustua.

Tiukan ja tasaväkisen äänestyksen tulos oli 23-21 Markun hyväksi. Jossitella ei kannata, vaikka äänestyksen jälkeen kolme onnittelijaa totesi, että olisi äänestänyt toisin jos olisi tiennyt kannattjieni määrän.

***********************************'

Tämä kirje jaettiin kokouksen 8.12.2012 alkaessa.

08.12.2012/Jarkko Rahkonen

jarkkorahkosenblogi.blogspot.com

jarkkorahkonen.valtuutettu2012.fi



Suostumus ehdokkaaksi Espoon kaupunginhallitukseen

Useat espoolaiset sosialidemokraatit ovat pyytäneet minua asettumaan ehdokkaaksi Espoon kaupunginhallitukseen. Kh:een on toivottu henkilöä joka haluaa ja kykenee vuorovaikutteiseen viestintään kunnallisjärjestössä, mediassa ja yleisökeskustelussa. Kaupunginhallituksen toiminnasta ja päätöksistä halutaan tietoja. Vaalikampanjassa monet espoolaiset kyselivät mitä sosialidemokraatit ovat saaneet vaalikaudella aikaan, miksi sosialidemokraatteja ei ole näkynyt Espoossa julkisuudessa.paljoakaan.



Olen valmis toimimaan näiden toivomusten mukaisesti. Vaaaliohjelmaamme tukeutuen asiallisella toiminnalla, avoimella keskustelulla espoolaisten kanssa ja aktiivisella viestinnällä mediassa toimintalinjamme ja kantamme eri päätöksiin tulee selkeästi julkisuuteen. Aktiivinen viestintä ja toiminta vetää mukaansa muutkin luottamushenkilöt ja demariaktiivit. Tämän joukon hyvällä yhteistyöllä toteutamme vaaliohjelmaamme. Seuraavissa kuntavaaleissa syksyllä 2016 espoolaiset tietävät mitä sosialidemokraatit ovat vaalikaudella saaneet aikaan, miten vaaliohjelmaamme on toteutettu. Seurauksena on äänimäärämme nousu ja valtuustopaikkojemme lisääntyminen.



.Meillä on hyvä vaaliohjelma, jossa on selkeästi kerrottu miten alkavalla vaalikaudella vastaamme espoolaisten toiveisiin ja odotuksiin kunnallispolitiikan eri alueilla. Espoon sosialidemokraattien on otettava näkyvä aktiivinen rooli, muutoin ääniosuutemme pieneneminen jatkuu ja vaikutusvaltamme Espoossa edelleen vähenee.



Haasteellinen tehtävä ministeriryhmän sihteerinä kahdessa hallituksessa

Tämä Espoon haasteellinen tilanne on minulle tuttu. Olen ottanut aikanaan suuremman haasteen vastaan kahdessa hallituksessa sosialidemokraattisen ministeriryhmän sihteeinä ja pääministeri Kalevi Sorsan vastuusihteerinä (silloin pääministerin sihteerinä) sekä liikenneministerin ja II valtiovarainministerin erityisavustajana (silloin poliittisen sihteerinä). Olin myös valtiovarainministeriön johtoryhmässä ja SDP:n talouspoliittisessa työryhmässä. Viestinnässä tehtävänäni oli myös päätoimittaja Aimo Kairamon ja SDP:n tiedotuspäällikkö Lauri Sivosen informointi. Silloin SDP oli mediassa hyvin näkyvissä.



Työni muistutti kaupunginhallituksen jäsenen työtä talousasioiden keskeisyyden ja yhteiskunnallisten asioiden laajuuden vuoksi. Työ oli myös ryhmätyötä omassa piirissä ja joukkuetyötä muiden puolueiden vastaavien joukkueiden kanssa. Haluan korostaa tuolloin välttämätöntä yhteistyökykyä muiden kanssa niin, että myös omia tavoitteita toteutui.. Tämäkin vastaa kh:n jäseneltä vaadittavaa yhteistyökykyä. Toimintakenttä ja ryhmien henkilöiden määrä oli tosin suurempi ja tehtävä vaativampi kuin nyt Espoon kaupunginhallituksessa, mutta vertailu on kuvaava. Gallupilla mitaten neljän vuoden toimintamme nosti SDP:n kannatuksen yli 30%, kun se alussa oli 25%:in pinnassa. Vastaava Espoon nelivuotistyön tulos merkitsisi demarien kannatuksen nostamista nelivuotiskaudella Espoossa viidenneksellä 16 prosenttiin (nyt 13,3 + 13,3:5= 16).

Vaativia tehtäviä konsernien talousjohdossa

Maan hallitukseen kuuluvien tehtävien jälkeen palasin Valtionrautateitä johtavan rautatiehallituksen talousjohtoon (henkilöstö n 20 000). Tehtävänäni oli mm. liiketaloudellisen johtamisjärjestelmän kehittäminen johon kuului mm. strateginen suunnittelu, budjetointi ja talousmittarien kehittäminen. Tärkeä tehtävä oli suurten investointien taloudellisen edullisuuden selvittäminen ja hankinnoissa kilpailuttaminen vaatimiemme kilpailuehtojen mukaisesti. (Tässä on vielä nykyään Espoossa tehtävää)



Sitten minut kutsuttiin silloin Suomen suurimpaan konserniin posti- ja telehallitukseen.(henkilöstö tuolloin 35 000 ja budjetti kolme kertaa Espoon talousarvio) Tehtävän tärkeyden vuoksi valtioneuvosto (eikä konserin hallitus) nimitti minut Posti/Telen budjettipäälliköksi keväällä 1984.



Tehtävänä oli sekä postin että telen liiketoimintasuunnittelu, strateginen suunnittelu, budjetointi yms konsernin kaikilla tasoilla. Erityinen tehtävä oli modernin liiketaloudellisen tulosjohtamisen ja -raportoinnin kehittäminen. Johdollani laadittiin koko konsernin ja sen yksikköjen kannettavilla tietokoneilla (tulivat Suomessa käyttöön v. 1983 ja minulle ensimmäisten joukossa) toimiva tulosjohtamismalli. Tällä voitiin tulostaa vaihtoehtoisilla myyntimäärillä ja hinnoilla sekä vaihtoehtoislla henkilöstö- ja muilla kulumäärillä vaihtoehtoiset tuloslaskelmat ja taseet budjettivuodeksi ja viiden vuoden taloussuunnitelmaan.

Maailmanpankin (World Bank) projektijohtajana

Vuonna 1989 minut kutsuttiin Maailmanpankin projektijohtajaksi tehtävänä Indonesian laajan valtion (asukkaita lähes 200milj.) televerkon talousjohtamisjärjestelmä. Ehdotin mobiiliverkkoa aiotun lankaverkon sijaan. Kannettavalla tietokoneellani oli Suomessa kehittämäni talousjohtamisjärjestelmä jonka perusteella toteutin tehtävän. Esitellessäni projektin tulosta Maaimanpankissa Washington DC:ssä olivat ihmeissään nähdessään ensikertaa kannettavalla toimivan suuren konserin ylintä johtoa ja sen alaisia yksiköitä palvelevan johtamisjärjestelmän. Erityistä kiitosta sai ehdottamani mobiiliverkko, johon tarvittiin Maailmanpankin investointivaroja huomattavasti vähemmän kuin lankaverkkoon.



Postin ja Telen eriyttämisen suunnittelu ja oma yritystoiminta

Palattuani Suomeen jatkoin tehtävääni Posti/Telessä. Teimme taloudelliset suunnitelmat ja laskelmat kummankin osan itsenäistämiseksi, syntyi siis Posti ja Tele erikseen. Laskelmamme käsiteltiin liikennemisteriössä ja valtiovarainministeriössä sekä edelleen valtioneuvostossa ja eduskunnassa

En jatkanut kummassakaan laitoksessa. Perustimme kolmen ammattilaisen kanssa yrityksen jolla teimme konsulttityönä mallimme eri versioilla konserneille Suomessa ja naapurimaissa tulosjohtamis- ja raportointijärjestelmiä.



Parin viime vuoden aikana olen työpanostani yhtiöissä vähentänyt ja yhtiöiden toimintaa on siirretty toisaalle. Olen enää kolmessa yhtiössä hallituksen puheenjohtajana ja yhdessä toimitusjohtajana. Vuoden 2013 syksyllä minulla on enää pari pientä tehtävää yrityksissä. Ellen tule valittua kaupunginhallitukseen käynnistän oman kiinteistöjalostusprojektin lapsenlapsiani (6) varten. Vuosi sitten kaupalla siirtyi omistukseeni tila 14 000m2 järven rannalla 7km Turun (syntymäkupunkini) torilta.



Olette varmaan huomanneet, että minulla onnyt tänä vuonna ollut aikaa osallistua myös Espoon asioiden käsittelyyn ja kunnallisjärjestössä eri puuhien neuvomiseen kokemustani hyödyntäen. Uskon että laajasta yritysjohtamisjärjestelmien kehittämistyöstä ja kokemuksestani on hyötyä myös kun Espoon tarinoita suunnitellaan. Aikanaan tarinoiden toteuttaminen vaatii taloudellista suunnittelua ja uutta tulosjohtamisjärjestelmää kaupunkiin. Varmasti on hyötyä jos Espoon kaupunginhallituksen jäsenellä on sellaista taitoa ja kokemusta kuin minulla on

Tietojärjestelmät ja päätoimittajuus

Kun minut on pyydetty vaativiin tehtäviin on osatekijänä ollut atk:n ( tarkoittaa nykyään tietojärjestelmien tekeminen ja käyttö) osaaminen. Kävin ensimmäisen tietokonekurssin Turun Yliopistossa vuonna 1959. Tämän jälkeen tie-ja vesirakennushallituksessa tein tieverkkosuunnitelmia ja investointilaskelmia atk:lla 1960-luvulla. Kun laitokseen perustettiin tietokonekeskus minut kutsuttiin sen suunnittelupäälliköksi eli kakkoshenkilöksi. Tästä tehtävästä minut kutsuttiin rautatiehallitukseen aluksi laskentapäälliköksi ja sitten taloustoimiston päälliköksi.



TVH:n aikana jouduin tieverkkosuunnittelun kautta Yhdyskuntasuunnittelu -seuraan ja Yhdyskuntasuunnittelu-lehden päätoimittajaksi. Lehden lukijoina ja kirjoittajina diplomi-insinöörejä, arkkitehtejä, ekonomisteja, yhteiskuntatieteilijöitä ym. Tämä johti siihen että maan hallitusta palvellessani SDP nimesi minut valtioneuvoston nimittämään ympäristönsuojeluneuvostoon ja siellä myös suojelujaoston puheenjohtajaksi. Minut nimitettiin myös Liikenneturvan hallituksen varapuheenjohtajaksi ja muihinkin toimielimiin joista ei tässä enempää.

Tehtäviä Espoon kaupungissa

Tällä vaalikaudella olen ollut Espoossa kaupunginhallituksen nimittämässä Vanhusneuvostossa eläkeläisjärjestöjen esittämänä ehdokkana.ja Vanhusneuvoston varapuheenjohtaja. Olen ollut myös ympäristölautakunnan jäsen.



Aiemmin olen ollut Espoon kaupungin tilintarkastajien puheenjohtaja ja tilintarkastaja kuusi vuotta silloin kun toimielin vastasi sekä ulkoisesta että sisäisestä tilintarkastuksesta. Puheenjohtajana tehtäviini kuului erityisesti kaupunginhallituksen ja suurimpien lautakuntien toiminnan ja päätösten yksityiskohtainen tarkastus. Kaupunginhallituksen tehtävät ja sovellettava lainsäädäntö tuli tutuksi. Tässä tehtävässä minulla oli suurta hyötyä toiminnastani Valtionrautateiden ja Posti/Telen talousjohdossa. En pyrkinyt tässä tehtävässä jatkoon virkatehtävieni määrän kasvun vuoksi.



Tehtäviä SDP:ssä

Avustaessani SDP:n hallitusryhmää osallistuin puoluetoimikunnan (nyk. puoluehallitus) kokouksiin. Olin myös puolueen talouspoliittisen ryhmän jäsen. Tätä ennen minut oli valittu puolueen vastaperustetun liikenne- ja viestintäpoliittisen ryhmän sihteeriksi ja myöhemmin sen varapuheenjohtajaksi. Olin Helsingissä Eiran sos.dem. yhdityksen puheenjohtaja, josta tehtävästä pyysin eroa tultuani ministeriryhmän töihin.



Muutimme Espooseen 1976. Täällä olen ollut puolueosastojen johtokunnassa ja piirikokusedustajana kolme vuosikymmentä. Kunnallaisjärjestön edustajistossa olen ollut yli 20v ja kunnallistoimikunnassa noin kymmenen vuotta.

Vuonna 2004 tehtävänäni oli saada kunnallisvaalien ehdokaslista täyteen, mikä toteutui. Vastasin myös ehdokaskoulutuksesta, kuusi tilaisuutta valtuustotalolla. Vuoden 2008 vaaleihin sain tehtaväkseni kunnallisjärjestön lehden toteuttamisen. Neuvoteltuani Helsingin Stadin Ruusun päätoimittaja Kolasen kanssa ja saatuni suostumuksen rekisteröin Espoon Ruusu nimen ja sen päätoimittjana teimme muutaman numeron.



Kun halusin kaupunginsuunnittelulutakuntaan tai ympäristölautakuntaan jouduin ehdokkaaksi vuoden 2008 kuntavaaleihin. Tuolloin juuri minulla oli yritysmaailmassa puuhaa joten vaalityö jäi muutamaan lehti-ilmoitukseen ja osallistumiseen muutamaan tapahtumaan. Edustajisto oli ehdottamassa minua ympäristölautakunnan varapuheenjohtajaksi kunnes kh.n edustaja ilmoitti sovitun niin että tehtävään pitää olla ainakin varavaltuuteuttu. Nyt syksyn 2012 vaaltuustoehdokkaaksi ehdin vasta syyskuussa ja vaalikampanja jäi seitsemään viikkoon, mutta pääsin silti varavaltuutetuksi.

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Tulevaisuuden Kauklahti -projekti

Kauklahden asukasilta



Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelän asukasilta oli Kauklahden vastavalmistuneessa Elä ja asu -seniorikeskuksessa 30.05.2012 klo 17.30-19.30. Jukka Mäkelän lisäksi alustuspuheenvuorot käyttivät myös toimialajohtajat Juha Metso ja Olavi Louko.
Paikalla oli yli 50 kauklahtelaista ja noin 10 kaupungin toimihenkilöä. Keskustelu oli vilkasta ja osanottajat tyytyväisiä tilaisuuden antiin.



Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä on ansiokkaasti ottanut tehtävakseen kuulla Espoon asukkaita. Espoon tarina -hanke on erinomainen idea saada asukkaat mukaan syksyllä valittavalle kaupunginvaltuustolle esitettävän uudenlaisen Espoo-strategian valmisteluun.



Annoin kaupunginjohtajalle hänen toivomansa Espoon tarinan/ Kauklahden tarinan joka on Tulevaisuuden Kauklahti -projekti. Esitys on alla.
Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä kiitti esityksestä ja sanoi, että se otetaan mukaan Espoon tarinan jatkovalmistelussa.
JR


***********************
Tulevaisuuden Kauklahti


Kauklahden tarina osana Espoon tarinaaKaupunginjohtaja Jukka Mäkelän kevään 2012 asukasilloissa käynnistetty tulevaisuushanke




Hankkeen tarkoitus

Tulevaisuuden Kauklahti -hankkeen tarkoituksena on laatia asumiselle, palveluille, liikenteelle ja kaupunkirakenteelle malleja jatkosuunnittelua varten. Hanke perustuu Kauklahden asukkaiden näkemyksiin alueen vahvuuksista pikkukaupunkimaisena tulevaisuuden puutarhakaupunkina modernin Espoon ydinalueella. Hyvät yhteydet ulkoilualueisiin, luontoon ja Natura-alueeseen tulee turvata. Erityisesti tulee alueen jokien ja merenrannan merkitystä asumisen viihtyisyydelle korostaa.



Kauklahti on historiallisen Espoon keskeinen alue, jossa on nähtävillä useita merkittäviä kohteita aikaisemmilta vuosisadoilta. Lisäksi on vielä tärkeitä kohteita joita ei ole vielä löydetty, josta on eräänä todisteena viime vuosien Mankbyn kaivaukset. Tulevaisuuden Kauklahti arvostaa suuresti menneisyyttään ja siksi on turvattava muistomerkkien säilyminen tulevienkin sukupolvien nähtäväksi.



Kauklahden hyvät liikenneyhteydet muihin kaupunkikeskuksiin: rantarata, Länsiväylä, KehäIII ja muu tieverkko tarjoaa edulliset mahdollisuudet toteuttaa tulevaisuuden Kauklahteen uusia asuntoalueita ja eri toimintojen tarvitsemia rakenteita, joiden toiminnot edellyttävät hyviä liikenneyhteyksiä. Lisäksi tulee ulottaa kaupunkirata edelleen Espoon keskuksesta Kauklahteen sekä jatkaa Länsimetroa Kivenlahdesta Kauklahteen (tästä on kaupunginvaltuuston hyväksymä toivomus Länsimetron päätöksen yhteydessä).


Etelä-Espoon yleiskaavassa (lainvoima 17.2.2010) Kauklahden väestömäärän ennakoidaan kasvavan 277% vuodesta 2006 vuoteen 2030 mennessä. Kauklahteen tulisi uusia asukkaita tänä aikana lähes 16 000. Tämä on vähän enemmän kuin samana aikana Leppävaaraan ja yli kolmanneksen enmmän kuin Tapiolaan ja kaksi kertaa enemmän kuin Matinkylään. Tulevaisuuden Kauklahti-hanke on välttämätön laatimaan asumisen, palveluiden,liikenteen ja kaupunkirakenteen malleja jatkosuunnittelua varten.



Hankkeen toteuttaminen

Kaupunginjohtajana käynnistäisin hankkeen esittämällä välittömästi kaupunginhallitukselle, että Kauklahdesta päätetään tehdä selvitysalue ja perustaa projekti Tulevaisuuden Kauklahti. Projektille asetetaan projektijohtaja samaan tapaan kuin mm. Tapiolan ja Espoon keskuksen hankkeelle on asetettu.

Noudatetaan vuonna 2011 käynnissä ollutta Finnoo-Kaitaa projektin esimerkkiä.

Valitaan hankkeelle johtoryhmä, 3-5 henkilöä: kh.n edustaja, kaupunkisuunnittelulautakunnan ja ympäristölautakunnan edustajat. Valitaan suunnittelutoimisto laatimaan alustavia suunnitelmia ja käynnistetään asukkaiden työpajat ideoimaan hanketta ja tehdään tuloksista yhteenveto.

Käynnistetään vuonna 2013 Kauklahden osayleiskavaa, jonka perusteella päätetään jatkosta.




Yhteistyöterveisin Jarkko Rahkonen, Kauklahden asukas


JK Osallistuin vuonna 2011 Finnoo-Kaitaa projektin asukastyöpajoihin. Suosittelen hanketta erinomaisena sunnittelun esimerkkinä muuallekin.

Olin aikanaan useita vuosia Yhteiskuntasuunnittelu-lehden päätoimittaja, jota kokemusta voin edelleen hyödyntää.

keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Vanhuus täyttä elämää

Alustus 01.03.2012 Suvelan Kappelissa
Espoon vanhusneuvoston varapuheenjohtaja Jarkko Rahkonen

Vanhuus on täyttä elämää ja yhteiskuntaa hyödyttävä - ei taakka

Suomessa vallitsee monen mielestä vanhusvastainen ilmapiiri. Tämä kuvastuu myös mm siinä miten suhtaudutaan nimitykseen "vanhus" tai "ikäihminen". Yli 65 vuotiaat ovat kuitenkin jo lukumääräisesti suurin äänestäjäjoukko - yli puolet äänestäjistä. Yli 65-vuotiaat ovat myös huomattava veronmaksajajoukko ja merkittävä kuluttajaryhmä. Useimmat eläkkeensaajat maksavat ansaitsemillaan eläkkeillä tarvitsemansa palvelut, he eivät ole huollettavia lasten tapaan. Tutkimusten mukaan vain pari kolme viimeistä elinvuotta vaatii tehostettua hoitoa. Kun vanhusten ns. kolmannen elämänvaiheen toiminta havaitaan oikein yleisessä keskustelussa ja mediassa, niin syntyy vanhusmyönteinen ilmapiiri myös suomalaisessa yhteiskunnssa. Uskon, että käänne tapahtuu lähivuosina. Käyttäkäämme nimitystä "vanhus", "ikäihminen","seniori" arvostaen.

Inhimillisyyttä vanhustenhuollossa on vaalittava. Itsemääräämisoikeus on laissa!
Suomen lain mukainen perusoikeus on, että laadukkaita vanhuspalveluita on tarjolla riittävästi. Perusoikeuksiamme ovat sosiaaliturva, sosiaali- ja terveyspalvelut, yhdenvertaisuus. Lain kirjain on toteutettava myös käytännössä, ei vain puheissa ja lakikirjassa.

Vanhusten on voitava asua niin pitkään kuin kunto sallii kotonaan, mikä edellyttää kotihoitopalvelujen kehittämistä tarpeen mukaan. Kun kunto ei enään salli kotona asumista vanhuksen on heti päästävä tuetun asumisen piiriin tai hoivakotiin.

Kunnassa sosiaali- ja potilasasiamies neuvoo ja valvoo oikeuksiamme sosiaali- terveydenhuollon asiakkaana. Espoossa sosiaali- ja potilasasiamiehen tavoittaa p.09- 8165 1032. Kunnan visrkamiehen kielteisistä palvelupäätöksistä pitää vaatia kirjallinen päätös jolloin voidaan vaatia oikaisua tai tehdä päätöksestä valitus. Usein vaatimus kielteisestä kirjallisesta päätöksestä johtaa päätöksen muuttamiseen myönteiseksi.

Vanhusneuvosto tulee kehittää palvelujen laadunvalvojaksi. Vanhusneuvostot on lakisääteistettävä ja niille on myönnettävä tehtävien vaatimat riittävät voimavarat. Espoon vanhusneuvostolle on perustettava päätoiminen sihteerin virka esim. vanhusasiamiehen virka..

Ikälakiesitys aannetaan eduskunnlle keväällä 2012.Vanhustenhuoltolaki, ns. ikälaki, on vihdoin säädettävä. On jo edettävä puheista tekoihin. Laissa on säädettävä yhtenäinen, sitova normisto, jonka mukaan vanhustenhuollon järjestämistapa, saatavuus, laatu ja sen valvonta yhdenmukaistetaan. Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsson on luvannut, että ikälakiesitys annetaan eduskunnlle keväällä 2012.

Espoon talousarvioon on varattava riittävät voimavarat vuosittain kasvavalle vanhusväestölle. Espoon palveluissa on eroja palveluissa eri alueilla. Kaikilla alueilla on toteutettava yhtä laadukkaita palveluita riittävästi. Palveluihin tarvitttavien voimavarojen alibudjetointi on Espoossa lopetettava. Seuraavan vuoden budjettiin on otettava kaikki lain ja kaupunginvaltuuston vuonna 2008 hyväksymän Espoon ikäpoliittisen ohjelman vuosiksi 2009-2014 edellyttämät määrärahat. Tämä ohjelma on hyvin tulevaisuuteen suuntautunut ikäihmisten palveluiden järjestämisessä.

Merkittävä on ikäpoliittisen ohjelman ”Elä ja Asu” palvelukonsepti ikäihmisten tuetun ja tehostetun kodinomaisen asumisen.järjestämisestä sen jälkeen kun omatoiminen asuminen yksinään tai parina ei ole enään mhdollista. Tavoitteena on saada Elä ja Asu palvelukeskus Espoon seitsemään kaupunkikeskukseen lähi vuosina. Ensimmäinen valmistuu keväällä 2012 Kauklahteen.

Espoon vanhusväestö kasvaa voimakkaasti, mihin tulee palveluiden järjestämisessä ja budjetoinnissa varautua ajoissa. Vuonna 2011 Espoossa oli yli 75 vuotiaita 10 974, vuonna 2021 ennustetan heitä olevan n 18 100 ja v. 2030 jo n. 28 000.

Eläkkeensaajien työeläkeindeksi on mallia 20/80, jossa vuotuiseen eläkkeen korotukseen vaikuttaa palkkojen muutos 20% ja hintojen muutos 80%. Nykyisessä eläkeindeksissä eläkkeensaajien ostovoiman muutos jää siten jälkeen palkansaajien ostovoimasta vuosikymmenessä jopa 10-20%. Eläkkeensaajien valtakunnalliset keskusjärjestöt ovat useita vuosia vaatineet indeksin korjaamista. Ministeriö on vuonna 2012 asettanut toimikunnan esittämään miten ikäihmisten ostovoiman kehitys turvataan. Toimikunnassa on myös ikäihmisten edustus mukana..

Eläkkeensaajien ja vanhusten yhdistyksillä on erittäin merkittävä panos ikäihmisten henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin edistämisessä. Vanhusten liikunta- ja kulttuuriharrastusten järjestämisessä ja toimintakyvyn säilyttämisessä pitkään yhdistyksillä on keskeinen merkitys. Tutkimusten mukaan virikkeellinen vanheneminen lyhentää elinajan loppuvuosien hoitovuosien lukumäärää. Siis ikääntyminen merkitsee nykyään lisää hyviä elinvuosia ja nykyistä vähemmän vuosia sairaalahoidossa. Yksinäisyyden vähentämien on myös hyvin tärkeä yhdistystoiminnan tulos. Vireän yhdistystoiminnan piiriin tulisi innostaa mahdollisimman suuri osa eläkkeensaajista. Tuloksena olisi kasvava tyytyväisten eläkkeensaajien joukko jolla on aiempaa useampia kultaisia elinvuosia ja entistä harvempia tehohoidon vuosia. (mm. geriatri Reijo Tilvis)

Espoon kaupungin on järjestettävä riittävät kokoontumistilat ikäihmisten yhdistysten toimintaan. Lisäksi kaupungin yhdistyksille myöntämiä vuosittaisia toiminta-avustuksia on korotettava nykytasosta merkittävästi. Vireästi toimiville yhdistyksille kohtuullinen toiminta-avustus olisi vuodessa 20 euroa jäsentä kohden (nykyinen n. 10e on täysin riittämätön)..

Espoossa on hyvällä yhteistyöllä kaupungin kanssa saavutettu paljon vanhuksille, ikäihmisille, senioreille myönteisiä uudistuksia ja tuloksia. Vanhusneuvoston yli kymmenvuotinen työ on ollut merkittävää mm. yli 300 aloitetta on viety kaupungin elinten käsittelyyn. Aloitteista huomattavan moni on jo toteutunut. Näistä tärkeimpiä on Espoon ikääntymispoliittinen ohjelma vuosille 2009-2015, jonka kaupunginvaltuusto hyväksyi vuonna 2008 ja velvoitti hallinnon sitä noudattamaan kaikissa ikäihmisiin vaikuttavissa päätöksissä.

Tärkeä yksittäinen etu Espoossa on seniorikortti 68+, jolla yli 68 vuotiaat voivat maksutta käyttää uimahalleja, kuntosaleja ja niiden harjoituskursseja. Tärkeä on myös opaskirja ”Seniorin palveluopas”, jossa on kattava tieto vanhusten palveluista Espoossa. Oppaan takakannessa on yhteystiedot seniorineuvontaan, joka auttaa pulmien ratkaisemisessa. Opas on saatavilla kaupungin palvelupisteistä. Kaupungin tietoverkko on erinomainen tietolähde ja opas niille joilla on mahdollisuus käyttää tietokonetta. Espoon kupungin kotisivut on uudistettu helmikuussa 2012.

Litteenä Espoon vanhusneuvoston tehtävät ja kokoonpano 2011-2012.

Jarkko Rahkonen j.rahkonen@mbnet.fi
jarkkorahkosenblogi.blogspot.com

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Maan hallitus tehostaa asuntopolitiikkaa

Asuntoministeri Krista Kiuru ja ylijohtaja Jukka Pekkarinen esittelivät 14.02. uutta asuntopoliittista ohjelmaa Asuntoreformiyhdistyksen kokouksessa. Ohjelmassa on useita merkittäviä toimenpiteitä, jotka toteutettuna tehostavat maamme asuntopolitiikkaa. Ohjelma on valitettavasti vielä kesken rakentamisen rahoittamisen osalta. Ohjelmassa esitetään jopa alempaa valtion rahoitusta kuin vuonna 2011.

Taloudellinen itsestään selvyys on, että asuntoja ei saada lisää ilman rahoitusta.
Koska yksityisillä markkinoilla ei sjoiteta riittävästi asuntotuotantoon tarvitaan valtion ja kuntien rahoitusta sekä eläkkeitä varten koottuja eläkeyhtiöiden sjoituksia. Sijoitusten korkojen on oltava edullisemmat kuin niistä kansainvälisiltä markkinoilta saatava tuotto.

Tätä esitän marraskuussa 2011 kirjoittamassani puoluekokousaloitteessa vuoden 2012 kokoukseen. Aloitteeni toteuttamisella saadaan ihmisten tarvitsemia kohtuuhintaisia asuntoja ja samalla lisätään työllisyyttä ja kansantuotteen kasvua. Aloite on syytä toteuttaa heti vv 2012-2013. Helsingin Sanomissa ja muussa mediassa on aihetta käsitelty tänä vuonna aiempaa näkyvämmin. Tämä auttaa aloitteeni toteuttamista, mistä medialle kiitos.

**

Pääkaupunkiseudulle on rakennettava riittävästi laadukkaita ja edullisia asuntoja

Asunnot ovat liian kalliita Uudellamaalla. Asumisen kalleus Uudellamaalla ja erityisesti pääkaupunkiseudulla estää pieni- ja keskituloisten henkilöiden työn perässä muuttamisen ja siten vaikeuttaa kuntien ja yritysten tarvitsemien työntekijöiden rekrytointia. Erityisesti nuorten perheiden ja yksinhuoltajien ansioista kohtuuttoman suuri osuus menee asumiskulujen kattamiseen.

Pääkaupunkiseudun muuta Suomea huomattavasti korkeammat asumiskustannukset johtuvat pääsiassa kysyntään nähden riittämättömästä asuntojen tarjonnasta. Asuntotuotannossa markkinamekanismi toimii heikosti kaavoitetun rakennusmaan niukkuuden ja rakennusmääräysten, säätelyn vuoksi.

Markkinoilla ei tuoteta asuntoja kysyntää vastaavasti

Tarvitaan julkinen yhtiö vastaamaan asuntojen rahoituksesta ja tonttien hankinnasta.
Asumiskuluja voidaan alentaa tehokkaasti pääkaupunkiseudulla pureutumalla riittämättömän asuntotuotannon syihin. Valtion ja kuntien on perustettava erityinen yhtiö asuntoja rakennuttamaan ja rahoittamaan. Asunnot olisivat vuokra-asuntoja, asumisoikeusasuntoja sekä omistusasuntoja.

Valtion osuus olisi edullisen rahoituksen järjestäminen yhdessä kuntien kanssa laadittujen asuntojen rakentamisohjelmien toteuttamiseksi. Valtion em. rakennuttajayhtiön rahoittamiseen perustama valtion budjetin ulkopuolinen erityisrahasto toimisi valtioneuvoston kanslian alaisuudessa ja hyödyntäisi Valtiokonttorin pääomalainaosaamista sekä ARA:n asiantuntemusta. Tämä rahasto voisi toimia myös työeläkeyhtiöiden varojen sjoittajana kansainvälistä korkotasoa hieman korkemmalla korolla.

Kuntien yhteisissä yleiskaavoissa osoitettava tontit rakennusohjelmille

Kuntien osuus olisi kaavoitusmonopolinsa avulla kaavoittaa rakennusohjelmiin tarvittavat rakennusmaat, joiden tulisi olla hyvien joukkoliikenneyhteyksien varassa. Rakennusmääräyksiä pitäisi joustavoittaa niin, että asuntoja olisi tarjolla riittävästi erilaisille perhetyypeille. Joillakin erittäin hyvien joukkoliikenneyhteyksien alueilla tulisi muuttaa nykyisiä autopaikkanormeja vastaamaan asukkaiden keskimääräistä vähäisempää auto-omistusta. Pääkaupunkiseudun kuntien lisäksi rakennuttajayhtiöön osakkuutta tulisi tarjota myös muille Uudenmaan kunnille.

Kilpailussa menestyneet yritykset rakentamaan

Asuntoaluiden palveluiden ja infran toteuttamisesta vastaisivat kunnat osittain omana työnä ja osittain kilpailuttamalla yksityisten yritysten avulla.
Asuntojen rakentaminen toteutettaisiin kilpailuttamalla osaavien rakenusyhtiöiden toimesta. Asunnot suunniteltaisiin ja toteutettaisiin asukkaiden tarpeiden mukaisesti asukaslähtöisesti. Laadukkaat eri perheiden asumistarpeita vastaavat asunnot olisivat asumiskustnnuksiltaan asukkaille edulliset yleiseen vastaavien asuntojen hintatasoon verrattuna.

Poliittinen tahto toteuttaa ihmisten asuntotoiveet

Vakuutan, että valtion ja pääkaupunkiseudun kuntien omistama rakennuttajayhtiö on realistinen hanke ja toteutevissa noin vuodessa jos poliittista tahtoa on. Tahtoa pitää olla, jos haluamme, että Suomi menestyy asumiseensa tyytyväisten kuntien ja yritysten työntekijöiden avulla.

Aloitteen laati 28.11. 2011 Jarkko Rahkonen, aloitteen hyväksyi 29.11. 2011 Kauklahden sos.dem. yhdistys ry

tiistai 4. tammikuuta 2011

Vaaligallupeista II

Ylen ja Helsingin Sanomien kuukausittain julkaistavien vaaligalluppien tuloksia käsitellään mediassa ikäänkuin ne olisivat faktoja eli puolueiden todellisia kannatuslukuja ja niiden todellisia kuukausittaisia muutoksia. Näitä tulkintoja ei muuta jos ohimennen todetaan ”vaalit sitten todella ratkaisevat”. Tämän vuoksi artikkeleiden lukijat/katsojat suhtautuvat yleensä tuloksiin puolueiden kannatusta oikeasti kuvaavina lukuina.

Merkittävää on, että peräkkäisten kuukausitulosten tulkinnat mediassa ruokkivat lukijoiden/katselijoiden mielikuvia, jotka sitten heijastuvat seuraavan kuukauden haastatteluissa ja vaaligallupin tuloksiin.

Tarkastelen seuraavassa eräitä Ylen (Taloustutkimuksen) tutkimusmenetelmän ja laskentatavan virhelähteitä ja epävarmuustekijöitä, jotka olen merkinnyt huomautus H1,2,3,4,5.

H5 Tutkimuksessa todetaan, että kannatusarvioden virhemarginaali on 1,9% suuntaansa 95% luottamustasolla suurempien puolueiden osalta. Melko suuri mahdollisuus on, että luvut ovat virheelliset. Kun vielä lukua 1,9% pienempiä muutoksia käsitellään tästä virhemarginaalista välittämättä, ruokitaan seuraavan kuukauden haastateltavien käistyksiä, vastauksia. Näin on mahdollista, että kuukausittainen kehitys nostaa virheellisesti jonkin puolueen lukuja ja painaa jonkin toisen puolueen kannatusta. Demokratian toteutumisen kannalta on vaarallista jos virhemarginaalien puutteellinen ja väärä tulkinta vaikuttaa äänestäjien käsityksiin. Vaalikäyttäytymisen tutkimuksissa on havaittu halu olla voittajan puolella äänestettäessä.

H2 Tutkimuksen otoksen koko oli vain 2 423 henkilöä, joista vain 1 749 eli 72,2% ilmoitti puoluekantansa. Tämän 1 749 henkilön (epämääräisen ”otoksen”) perusteella tehdään kaikkia suomalaisia koskevia päätelmiä. Tieteellisesti oikeassa tutkimuksessa selvitettäisiin miten puoluekantansa ilmaisseet ja sen omana tietonaan pitävät eroavat ryhmänä toisistaan. Oikeissa tutkimuksissa on havaittu, että ainakin ns. voittajan puolella ilmiö vaikuttaa siihen miten auliisti puoluekanta ilmaistaan.

H1 Sanotaan, että otos muodostettiin satunnaisotannalla väestötietojärjestelmästä. Kuitenkin esitetään, että henkilöille etsittiin puhelinnumerot ja haluttaessa hyväksyttiin saadussa puhelinumerossa vastaavan muunkin henkilön vastaus. Tutkimuksessa ei kerrota miten monella ei ollut mitään puhelinumeroa, jota henkilöä ei ilmeisesti haastateltu joten otos ei ollutkaan aito satunnaisotos. Tarpeellista olisi myös tietää miten monella oli matkapuhelinnumero ja monellako oli kiinteä lankayhteys. Oikeassa tutkimuksessa selvitettäisiin em. kolmen ryhmän ominaisuuksien erot.

H3 ja H4 Kannatusarvion laskentatulokset riippuvat tutkimuksen korjauskertoimista, joita ei esitetä. Kullekin puolueelle esitetään omat korjauskertoimet, joiden eroja ei esitetä. Lopuksi mainitaan, että elokuusta 2008 lähtien on käytetty eduskuntavaaleista lasketun ja kunnallisvaaleista lasketun kertoimen keskiarvoa.

Nämä salassa pidetyt kertoimet tekevät Taloustutkimus Oy:n edellä epäluotettaviksi osoitetuista puolueiden kannatusarvioista täysin epäluotettavia. Kertoimien avulla on voitu muuttaa eli manipuloida saatuja alustavia lukuja miten tahansa.

Äänestäjän kuluttajansuojan turvaamiseksi tulisi säätää laki, joka varmistaisi vain luotettavilla tutkimusmenetelmillä tehtyjen vaalien kannatusarvion julkistamisen. Laissa tulisi antaa tilastollisten vaalitulosten tekemiseen perehtyneiden tutkijoiden asiantuntijaraadin tehtäväksi etukäteen hyväksyä puolueiden vaalien kannatusarviotutkimukset (gallupit).

**

JK: En ole vaaliasiantuntija (olen askarrellut päätoimisesti talousnumeroilla), mutta olen ollut aikanaan vaaliasiantuntijan ja eduskuntavaalitulosten etevän tutkijan prof Pertti Pesosen opissa.

Lisäksi avustin aikoinaan väitöstutkimusten otantojen ja haastattelujen tekemisessä. Noista ajoista tutkimusmenetelmät ovat suuresti kehittyneet, mutta vielä tehdään vaaligalluppeja vuosikymmenten takaisilla menetelmillä. Tuolloin ei kuitenkaan iljetty käyttää salaisia kertoimia tulosten muuttamiseen


**

Alla ote (A) Ylen torstaina 30.12.2010 julkaistusta (Taloustutkimus Oy:n) vaaligallupista.Täydelliset numerotiedot vuodelta 2010 ja aiemmilta vuosilta nähtävissä Ylen omilta sivuilta.A)

Joulukuun puoluekannatusarviossa muutokset puolueiden suosiossa olivat vähäisiä.
Kokoomus jatkaa suurimpana puolueena 21,2 prosentin kannatuksellaan. Keskustalle mitattiin joulukuussa 18,8 ja SDP:lle 18,1 prosentin lukemat.
SDP suosio on ollut kesästä saakka jatkuvassa alamäessä, ja marraskuun synkistä luvuista tuli lisää pudotusta 0,3 prosenttiyksikköä. YLE Uutisten puoluekannatusmittauksissa SDP:n kannatus ei ole ollut koskaan näin alhaalla.
Kokoomuksen ja keskustan kannatus on ollut joulukuussa pienessä nousussa. Kokoomukselle mitattiin nousua 0,1 ja keskustalle 0,2 prosenttiyksikköä. Keskusta ohitti SDP:n marraskuussa, ja pääministeripuolueen kakkostila vahvistui joulukuussa.

B) Tutkimus- ja otantamenetelmä
Tutkimus on tehty tietokoneavusteisina puhelinhaastatteluina. Haastattelujen kohderyhmänä on Suomen 18–79-vuotias väestö Ahvenanmaan maakuntaa lukuun ottamatta.H1Otos muodostettiin satunnaisotannalla väestötietojärjestelmästä. Otokseen tulleille henkilöille etsittiin puhelinnumerot seuraavassa järjestyksessä:
• ko. henkilön matkapuhelinnumero
• ko. henkilön kiinteä puhelinnumero
• viitehenkilöiden (=samassa taloudessa asuvat täysi-ikäiset) kiinteä puhelinnumero.

Tutkimuksen ajankohta
Haastattelut tehtiin 8.–29.12.2012. Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa.
Otoksen koko
Yllä mainittuna ajanjaksona haastateltiin yhteensä 2 423 henkilöä. Puoluekantansa ilmoitti 1749 henkilöä eli 72,2 H2

C) Kannatusarvion laskentatapa, virhemarginaali
Kannatusarvio on laskennallinen tulos näihin kysymyksiin saaduista vastauksista.
“Äänestin eduskuntavaaleissa” -tulosta verrataan vaalien todelliseen tulokseen. Samoin tulosta ”Äänestin kunnallisvaaleissa” -tulosta. Kullekin puolueelle lasketaan korjauskerroin H3, jolla viime vaaleissa äänestäneiden tulos oikaistaan vaalitulosta vastaavaksi. Näillä kertoimilla korjataan samojen vastaajien “äänestäisin nyt” -tulos. Tällä menetelmällä ”uudet äänet” (ei äänestänyt ekv 2007, kertoi puoluekantansa nyt) lisätään puolueiden kannatukseen pienentävällä painokertoimella. Tämä kerroin ei ole puoluekohtainen, vaan kaikille puolueille sama.
Elokuusta 2008 lähtien käytettävä korjauskerroin on eduskuntavaaleista lasketun kertoimen ja kunnallisvaaleista lasketun kertoimen keskiarvo.H4

Kannatusarvion virhemarginaalit ovat 95 prosentin luottamustasolla suurimpien puolueiden osalta tällä mittausjaksolla noin ±1,7 prosenttiyksikköä H5